"Sometimes
I want to ask Godwhy He allows poverty, famineand injustice in the world when Hecould do something about it,but I'm afraid He might justask me thesame question"
24. lokakuuta 2011
Why not
24. heinäkuuta 2011
22. heinäkuuta 2011
Egon takaa
Ristiriitaiset ajatukset poukkoilevat päässäni, kun en tiedä kirjoittaakko mitään.
Asetan itseni likoon kuitenkin itseni takia, omien silmieni alle.
Sillä oikeasti ei minun kirjoituksillani ole mitään merkitystä tai painoarvoa muille.
Sillä oikeasti ei minun kirjoituksillani ole mitään merkitystä tai painoarvoa muille.
Olen kulkenut pitkään silmät ummessa, kuvitellen että kaikki oikeasti pyörii ympärilläni,
kannustaen itseäni siihen sillä, että terve itsekkyys on hyvästä. 'Oikeasti kaikki mitä teemme on pohjimmiltaan itsekkäiden syiden voimasta, ja olenhan sentään elämäni tärkein ihminen', olen ajatellut, ja ottanut vastaan kun on tarjottu. Olen saattanut unohtaa jopa kiittämisen, sillä tarkoituksenani on ollut pyrkiä siihen että teen siten miten tuntuu hyvältä, en miten säännöt tai odotukset vaativat. Olen pitänyt itseäni muita parempana.
Minua hävettää
Minua hävettää
ja haluaisin pyytää anteeksi kaikilta joita olen kohdellut huonosti, loukkaavasti, ajattelemattomasti. Joiden halut olen siirtänyt sivuun omani tieltä.
Joiden juttuja en ole jaksanut kuunnella, koska "ei ole tuntunut siltä."
Joille en ole tarjonnut apuani, mutta joilta olen ottanut sitä vastaan.
Joiden huomiosta olen nauttinut täysin siemauksin
Joille en ole tarjonnut apuani, mutta joilta olen ottanut sitä vastaan.
Joiden huomiosta olen nauttinut täysin siemauksin
ymmärtämättä, että ystävyys on vuorovaikutusta.
Joskus se mikä on parasta minulle ei välttämättä tunnu hyvältä.
Beach House - Take Care
Joskus se mikä on parasta minulle ei välttämättä tunnu hyvältä.
20. kesäkuuta 2011
22
Nyt, kun maailmassa rytisee ja ihmiset alkavat joidenkin
Nyt, kun maailmassa rytisee ja ihmiset alkavat joidenkin
mukaan heräilemään, tulee välillä hyvin pieni ja heikko olo.
On vaikea olla noteeraamatta sitä, kuinka asioita tapahtuu
ja on tapahtunut hurjalla vauhdilla viimeisen sadan vuoden
aikana, ja kuinka se kaikki kiihtyy kiihtymistään. Suunta on
jokin, jonnekin tässä ollaan menossa. Tämäkin on merkki siitä,
vaikkakaan ei yhtä suuri ja mullistava kuin muut lähi-idän
mellakat ja mullistukset.
Tuntuu välillä, että tämä kaikki on liikaa. Otamme liian suuria
Minun ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä, anteeksi, on
Tuntuu välillä, että tämä kaikki on liikaa. Otamme liian suuria
askeleita kerralla, kaikki muuttuu liian nopeasti. Seuraako tätä
täysi romahdus? Tämä on kamalaa, sillä muutos pelottaa. Kukaan
ei voi nähdä mihin ollaan menossa, ja minä olen liian pieni edes
puhumaan maailman ongelmista, aivan liian pieni ja heikko
tajuamaan edes murto-osaa tästä.
Minun ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä, anteeksi, on
vaikea katsoa ymmärtämättä. Seurata hämillään tätä kaikkea
rytinää vailla mitään mihin tarttua, mitään ajatusta siitä mihin
ollaan kulkemassa. Ainoa, mitä voin tehdä auttaakseni itseäni
on heittäytyä luottamukseen, olla huolehtimatta ja antaa asioiden
vain tapahtua, sillä niin ne tekevät kuitenkin päätinpä mitä tahansa.
6. kesäkuuta 2011
Syyt ja seuraukset
Tämä artikkeli sai minut hyvin surulliseksi, vaikka sen tarkoituksena onkin suremisen sijaan saada ihmiset elämään elämänsä NYT siten ettei mitään tarvitsisi katua koskaan myöhemmin. Siinä sairaanhoitaja paljastaa viisi yleisintä asiaa, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan.
Kukaan ei haluaisi katua jotakin elämässään kuolinvuoteellaan.
Kukaan ei halua ajatella menettäneensä ehkä tärkeitä hetkiä tai kallisarvoista aikaa.
Minä en halua ajatella että hetkiä tai aikaa voisi yleensäkään menettää.
Minusta jokainen hetki on lahja, ja jokaisesta kokemuksesta voi saada mukaansa jotakin ainutlaatuista (huomaan toistavani itseäni jälleen kerran). Tiedättehän niitä hetkiä, jossa luulette päivänne menneen pilalle, olette esimerkiksi myöhästyneet bussista tai jättäneet avaimet lukkojen taakse sisäpuolelle, ja sen seurauksena, vain sen takia, olette päätyneet upeaan paikkaan, kohdanneet merkittävän henkilön tai vaikkapa löytäneet jotakin muuta arvokasta? Siitä yritän tässä kirjoittaa.
Uskon, että kukaan ei ole menettänyt elämässään kokemuksia tai hetkiä, sillä "turhimpaankin" käytetty aika on jättänyt jälkensä meihin tuoden meidät tähän missä nyt olemme (olimmepa sitten tyytyväisiä tähän pisteeseen tai emme). Toki jossitella voi, ja siihen sorrun minäkin helposti. Jossittelu on kuitenkin asia, josta ehkä parhaiten voi huomata kehityksen tapahtuneen: nyt, kun asian näkee jälkeenpäin sen seurauksesta viisastuneena, olisi valmis palaamaan ajassa ja tekemään asian toisin. Jos tuon aikahyppäyksen voisi suorittaa ei tätä oppimista kuitenkaan olisi tapahtunut!
Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Päädyin keskustelemaan ajan hukkaamisesta tuntemattoman miehen kanssa ravintolaan jonottaessamme. Tämä mies kertoi hänen vapaa-aikansa maksavan 20 euroa per tunti. Hän myös luetteli asioita joita olisi voinut saman ajan kuluessa tehdä. Käyttää sekin aika hyödyksi. Saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, kun esitin ajatuksen siitä että kaikki kokemukset voivat olla upeita ja opettavaisia. Emmehän olisi välttämättä koskaan muuten törmänneet, en olisi ehkä koskaan ajatellutkaan koko asiaa, en ainakaan hänen näkökulmastaan! Jotkut tulevat onnelliseksi aikaansaamisesta ja siitä, että tuntevat olonsa tehokkaaksi, mies sanoi. Tottakai, minäkin menen hyvillä mielin nukkumaan kun tiedän tehneeni paljon. Mutta mistä sitä kukaan voi tietää mistä kokemuksista tulevaisuudessa eniten hyötyy? Voimme vain olettaa. Toki television edessä istuminen siivoamisen sijaan voi vaikuttaa ajan haaskaamiselta, mutta juuri se ajankäyttö saattaa toisessa hetkessä kannustaa saamaan vielä enemmän aikaan!
Voisin sanoa, että on turhaa katua menneitä kuolinvuoteellaan, mutta sekään ei välttämättä ole sitä. Turhaa, nimittäin. Sanon siis vain, että on ainakin mukavempi katsoa menneisyyttään positiivisesti. Siitä, että huomaa kurjuudesta seuranneen myös ehkä jotain positiivista, voi ammentaa voimaa myös tämän hetken optimistiseen tarkkailuun.
Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan nurkan takana odottaa.
Ja se tässä on upeinta.
Löysin täydellisesti ajatuksiani kuvaavan lainauksen imgfave.comin kautta.
(Tämä kuva on ihana osoitus siitä, että mikään oivalluksemme ei todennäköisesti ole ainutlaatuinen, vaan luultavasti jonkun muun aiemmin keksimä. Toisaalta, en olisi varmastikaan tätä asiaa näin hyvin osannut tiivistää!)
Matkasi tähän päivään on muovannut sinua parempaan,
ja se on ollut juuri se mitä olet tarvinnut, juuri se mitä sen on kuulunut olla.
Älä ajattele, että olet hukannut aikaa.
Tarvitsit joka ikisen kohtaamasi hetken menneisyydessäsi tuomaan sinut tähän.
Ja tämä hetki on juuri oikea hetki.
Kukaan ei haluaisi katua jotakin elämässään kuolinvuoteellaan.
Kukaan ei halua ajatella menettäneensä ehkä tärkeitä hetkiä tai kallisarvoista aikaa.
Minä en halua ajatella että hetkiä tai aikaa voisi yleensäkään menettää.
Minusta jokainen hetki on lahja, ja jokaisesta kokemuksesta voi saada mukaansa jotakin ainutlaatuista (huomaan toistavani itseäni jälleen kerran). Tiedättehän niitä hetkiä, jossa luulette päivänne menneen pilalle, olette esimerkiksi myöhästyneet bussista tai jättäneet avaimet lukkojen taakse sisäpuolelle, ja sen seurauksena, vain sen takia, olette päätyneet upeaan paikkaan, kohdanneet merkittävän henkilön tai vaikkapa löytäneet jotakin muuta arvokasta? Siitä yritän tässä kirjoittaa.
Uskon, että kukaan ei ole menettänyt elämässään kokemuksia tai hetkiä, sillä "turhimpaankin" käytetty aika on jättänyt jälkensä meihin tuoden meidät tähän missä nyt olemme (olimmepa sitten tyytyväisiä tähän pisteeseen tai emme). Toki jossitella voi, ja siihen sorrun minäkin helposti. Jossittelu on kuitenkin asia, josta ehkä parhaiten voi huomata kehityksen tapahtuneen: nyt, kun asian näkee jälkeenpäin sen seurauksesta viisastuneena, olisi valmis palaamaan ajassa ja tekemään asian toisin. Jos tuon aikahyppäyksen voisi suorittaa ei tätä oppimista kuitenkaan olisi tapahtunut!
JOS olisin vain katsonut tarkemmin, niin minun ei olisi tarvinnut soittaa talonmiehelle ja maksaa viittä euroa siitä että tämä avaa oven, kun olet jo tunnin myöhässä tärkeästä tapaamisesta,
JOS vain voisin lyödä itseäni menneisyydessä
JOS olisin uskaltanut avata suuni!
JOS ei olisi tarvinnut murheissaan pohtia että "olisi pitänyt" ja "ensi kerralla muistan".
Mutta se, että asian saattoi oppia kertaheitolla, saattoi säästää paljolta vaivalta kun seuraavalla kerralla avainnipun sijainnin tarkasti ennen oven kiinnilaittamista.Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Päädyin keskustelemaan ajan hukkaamisesta tuntemattoman miehen kanssa ravintolaan jonottaessamme. Tämä mies kertoi hänen vapaa-aikansa maksavan 20 euroa per tunti. Hän myös luetteli asioita joita olisi voinut saman ajan kuluessa tehdä. Käyttää sekin aika hyödyksi. Saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, kun esitin ajatuksen siitä että kaikki kokemukset voivat olla upeita ja opettavaisia. Emmehän olisi välttämättä koskaan muuten törmänneet, en olisi ehkä koskaan ajatellutkaan koko asiaa, en ainakaan hänen näkökulmastaan! Jotkut tulevat onnelliseksi aikaansaamisesta ja siitä, että tuntevat olonsa tehokkaaksi, mies sanoi. Tottakai, minäkin menen hyvillä mielin nukkumaan kun tiedän tehneeni paljon. Mutta mistä sitä kukaan voi tietää mistä kokemuksista tulevaisuudessa eniten hyötyy? Voimme vain olettaa. Toki television edessä istuminen siivoamisen sijaan voi vaikuttaa ajan haaskaamiselta, mutta juuri se ajankäyttö saattaa toisessa hetkessä kannustaa saamaan vielä enemmän aikaan!
Voisin sanoa, että on turhaa katua menneitä kuolinvuoteellaan, mutta sekään ei välttämättä ole sitä. Turhaa, nimittäin. Sanon siis vain, että on ainakin mukavempi katsoa menneisyyttään positiivisesti. Siitä, että huomaa kurjuudesta seuranneen myös ehkä jotain positiivista, voi ammentaa voimaa myös tämän hetken optimistiseen tarkkailuun.
Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan nurkan takana odottaa.
Ja se tässä on upeinta.
Löysin täydellisesti ajatuksiani kuvaavan lainauksen imgfave.comin kautta.
(Tämä kuva on ihana osoitus siitä, että mikään oivalluksemme ei todennäköisesti ole ainutlaatuinen, vaan luultavasti jonkun muun aiemmin keksimä. Toisaalta, en olisi varmastikaan tätä asiaa näin hyvin osannut tiivistää!)
Matkasi tähän päivään on muovannut sinua parempaan,ja se on ollut juuri se mitä olet tarvinnut, juuri se mitä sen on kuulunut olla.
Älä ajattele, että olet hukannut aikaa.
Tarvitsit joka ikisen kohtaamasi hetken menneisyydessäsi tuomaan sinut tähän.
Ja tämä hetki on juuri oikea hetki.
3. kesäkuuta 2011
4. toukokuuta 2011
Tässä, nyt
Koska kuulemma näitä asioita pitää jakaa useammillekin ihmisille, niin jaan nyt. Lukekaa, jos haluatte.
Olen kuullut useaan otteeseen jo tämänkin päivän aikana lauseen, joka alkaa sanoilla "en pysty" tai "en voi". En pysty ajattelemaan noin, en voi palauttaa uskoani ihmisiin, en voi päästä yli traumoistani. En pysty, olen liian pieni ja heikko, kaiken lisäksi aikani täällä on vieläpä rajallinen joten turha yrittääkkään. En pysty olemaan onnellinen.
Olen eri mieltä. Jokaisella ihmisellä on sisällään täysi äärettömyys mahdollisuuksia olla kaikkea tässä äärettömässä maailmassa. Tässä upeassa, kauniissa maailmassa, jossa jokainen voi kehittyä, oppia ja nähdä. Ei keneenkään ole asennettu sen vähempää valoa tai positiivisuutta kuin toiseen, sillä jokaisen sisältä löytyy avain onneen, niin typerältä kuin se kuulostaakaan noin muotoiltuna. Onnellisuuteen ei ole tietä, hyvään oloon ei ole reseptiä. Sitä ei edes löydetä, se vain on auttamassa tässä elämässä päivästä päivään selviytymistä. Ne siis vain ovat, kuten aurinko tuolla jossakin, vaikkei sitä joka hetki näkyisikään. Kuten sydän sisällämme, joka lyö valtavalla voimalla vaikkemme muistaisi tai edes tietäisi koko elimen olemassaoloa.
Omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Mielemme ovat niin vahvoja ja täynnä valoa, ettei sitä ehkä uskokaan! Asioita ei tarvitse yrittää nähdä, niitä ei tarvitse löytää. Ne vain ovat, tässä ja nyt. Mitään muuta ei tarvitse kuin kokea ja nähdä. Voimme antaa itsellemme mahdollisuuden, poistaa ne rajat joita väkisin yritämme pitää ympärillämme. Voimme ottaa varoen ne "en näe" -laput silmiltä, ehkäpä katsella toiseen suuntaan kuin mihin on tottunut.
Mutta meidän ei tarvitse tehdä sitäkään, sillä maailma ympärillämme ei tarvitse meidän asennettamme tai näkemistämme ollakseen mitä on. Eikä se todellakaan kaikki ole läpeensä pahaa. Päinvastoin.
Vaikka menneisyys olisikin ollut karmiva ja usko tai toivo ikäänkuin kadotettu, ei se poista mahdollisuuksia tältä hetkeltä. Meiltä ei ole otettu mitään pois, meille on vain annettu kokemuksia joista oppia, ja joiden kautta saavuttaa jotakin enemmän. Menneisyyden surulliset ja kauheat hetket voivat kasvattaa, ja kasvattavatkin varmasti enemmän kuin hyvät hetket. Niiden avulla tulevaan voi suhtautua rauhallisin mielin, kerran tai pari särkyneet voivat kestää paljon paremmin kuin varomattomammin kulkevat, ehjin nahoin säilyneet kohtalot (joita tuskin on olemassakaan).
Tottakai omat menneisyytensä kokemukset saattaa joutua kahlaamaan uudemman kerran läpi, mutta kaiken elämän varrella kerätyn avulla niitä voi katsoa uusin silmin. Olet sama ihminen kuin silloin, mutta tiedät enemmän. Tiedät, miten menneisyytesi kokemukset ovat päättyneet, sekä sen mitä niistä on seurannut. Niistä huolimatta olet siinä nyt.
Jokainen voi olla kuin Äiti Amma, jokainen voi saada aikaan samanlaisia, yhtä suuria asioita kuin Jeesus. Kuten isänikin on sanonut, maailma on sinun leikkikenttäsi. Kaikki ovet ovat avoinna. Kiire on vain asenne, rajat ovat vain määritelmiä. Kumpaakaan asiaa ei ole olemassakaan ellet niin päätä! Et ole kyyninen tai skeptinen, et ole menettänyt uskoasi etkä onneton ellet niin päätä. Voit olla mitä vain haluat. Voit tehdä mitä vain haluat.
Ja vaikka mitään ei voikaan ennalta arvata, vaikka ruumiimme kuolema voi olla seuraavan oven takana tai seuraavan askeleen päässä, on meillä äärettömyys käytettävissämme. Tämä, ääretön hetki. Voimme käyttää sen miten haluamme, voimme ottaa siitä opiksi. Voimme kehittyä joka hetki, voimme auttaa muita ihmisiä jopa tietämättämme. Meidän ei tarvitse muuttua eikä harjoitella, meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään! Kaikki (huom!) on tarjottuna tässä valmiiksi pilkottuna, kultaisessa lusikassa.
Olen kuullut useaan otteeseen jo tämänkin päivän aikana lauseen, joka alkaa sanoilla "en pysty" tai "en voi". En pysty ajattelemaan noin, en voi palauttaa uskoani ihmisiin, en voi päästä yli traumoistani. En pysty, olen liian pieni ja heikko, kaiken lisäksi aikani täällä on vieläpä rajallinen joten turha yrittääkkään. En pysty olemaan onnellinen.
Olen eri mieltä. Jokaisella ihmisellä on sisällään täysi äärettömyys mahdollisuuksia olla kaikkea tässä äärettömässä maailmassa. Tässä upeassa, kauniissa maailmassa, jossa jokainen voi kehittyä, oppia ja nähdä. Ei keneenkään ole asennettu sen vähempää valoa tai positiivisuutta kuin toiseen, sillä jokaisen sisältä löytyy avain onneen, niin typerältä kuin se kuulostaakaan noin muotoiltuna. Onnellisuuteen ei ole tietä, hyvään oloon ei ole reseptiä. Sitä ei edes löydetä, se vain on auttamassa tässä elämässä päivästä päivään selviytymistä. Ne siis vain ovat, kuten aurinko tuolla jossakin, vaikkei sitä joka hetki näkyisikään. Kuten sydän sisällämme, joka lyö valtavalla voimalla vaikkemme muistaisi tai edes tietäisi koko elimen olemassaoloa.
"En mä voi nähdä maailmaa noin"
Omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Mielemme ovat niin vahvoja ja täynnä valoa, ettei sitä ehkä uskokaan! Asioita ei tarvitse yrittää nähdä, niitä ei tarvitse löytää. Ne vain ovat, tässä ja nyt. Mitään muuta ei tarvitse kuin kokea ja nähdä. Voimme antaa itsellemme mahdollisuuden, poistaa ne rajat joita väkisin yritämme pitää ympärillämme. Voimme ottaa varoen ne "en näe" -laput silmiltä, ehkäpä katsella toiseen suuntaan kuin mihin on tottunut.
Mutta meidän ei tarvitse tehdä sitäkään, sillä maailma ympärillämme ei tarvitse meidän asennettamme tai näkemistämme ollakseen mitä on. Eikä se todellakaan kaikki ole läpeensä pahaa. Päinvastoin.
"En mä voi, koska menneisyys"
Vaikka menneisyys olisikin ollut karmiva ja usko tai toivo ikäänkuin kadotettu, ei se poista mahdollisuuksia tältä hetkeltä. Meiltä ei ole otettu mitään pois, meille on vain annettu kokemuksia joista oppia, ja joiden kautta saavuttaa jotakin enemmän. Menneisyyden surulliset ja kauheat hetket voivat kasvattaa, ja kasvattavatkin varmasti enemmän kuin hyvät hetket. Niiden avulla tulevaan voi suhtautua rauhallisin mielin, kerran tai pari särkyneet voivat kestää paljon paremmin kuin varomattomammin kulkevat, ehjin nahoin säilyneet kohtalot (joita tuskin on olemassakaan).
Tottakai omat menneisyytensä kokemukset saattaa joutua kahlaamaan uudemman kerran läpi, mutta kaiken elämän varrella kerätyn avulla niitä voi katsoa uusin silmin. Olet sama ihminen kuin silloin, mutta tiedät enemmän. Tiedät, miten menneisyytesi kokemukset ovat päättyneet, sekä sen mitä niistä on seurannut. Niistä huolimatta olet siinä nyt.
"En mä voi, koska olen tällainen"
Jokainen voi olla kuin Äiti Amma, jokainen voi saada aikaan samanlaisia, yhtä suuria asioita kuin Jeesus. Kuten isänikin on sanonut, maailma on sinun leikkikenttäsi. Kaikki ovet ovat avoinna. Kiire on vain asenne, rajat ovat vain määritelmiä. Kumpaakaan asiaa ei ole olemassakaan ellet niin päätä! Et ole kyyninen tai skeptinen, et ole menettänyt uskoasi etkä onneton ellet niin päätä. Voit olla mitä vain haluat. Voit tehdä mitä vain haluat.
Ja vaikka mitään ei voikaan ennalta arvata, vaikka ruumiimme kuolema voi olla seuraavan oven takana tai seuraavan askeleen päässä, on meillä äärettömyys käytettävissämme. Tämä, ääretön hetki. Voimme käyttää sen miten haluamme, voimme ottaa siitä opiksi. Voimme kehittyä joka hetki, voimme auttaa muita ihmisiä jopa tietämättämme. Meidän ei tarvitse muuttua eikä harjoitella, meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään! Kaikki (huom!) on tarjottuna tässä valmiiksi pilkottuna, kultaisessa lusikassa.
Ole hyvä ja nauti.
3. toukokuuta 2011
Laineilee
Kuten kerran aikaisemminkin, iski videokuvaamiseen innostuminen ja inspiraatio eilen toisen kerran elämässäni, yhtä yllättäen ja varoittamatta kuin viimeksi. Lähdin iltakävelylle rantaan, ja otin kameran mukaan vain varmuuden vuoksi. Löydettyäni sieltä kaksi hulanpyörittäjäystävääni, ja saatuani heiltä luvan kuvaamiseen täyttyi kamerani muistikortti pian upeasta materiaalista!
Tällä kertaa aiempaan verrattuna itse videon rakentaminen oli haasteellista ja aikaa vievää, enkä vieläkään tiedä onko se kovinkaan yhtenäinen, tai tuoko musiikki tunnelmaan mitään uutta vai onko se turhan irrallista videosta.
Kaiken lisäksi huomasin, että minulta jäi jälleen kerran käyttämättä kaikista parhaiten onnistuneet leikkeleet, sillä ne olivat tämäntapaiseen videoon aivan liian herkkiä ja kauniita.
Luultavasti kokoan niistä seuraavaa videota ensi yön..
Kertokaa mitä pidätte, olkaa niin ystävällisiä.
Tällä kertaa aiempaan verrattuna itse videon rakentaminen oli haasteellista ja aikaa vievää, enkä vieläkään tiedä onko se kovinkaan yhtenäinen, tai tuoko musiikki tunnelmaan mitään uutta vai onko se turhan irrallista videosta.
Kaiken lisäksi huomasin, että minulta jäi jälleen kerran käyttämättä kaikista parhaiten onnistuneet leikkeleet, sillä ne olivat tämäntapaiseen videoon aivan liian herkkiä ja kauniita.
Luultavasti kokoan niistä seuraavaa videota ensi yön..
Kertokaa mitä pidätte, olkaa niin ystävällisiä.
Toukokuu from Kaisla Keskeneräinen on Vimeo.
28. huhtikuuta 2011
Nuoruus
Elokuvakohtaukset tuntuvat niin upeilta
niissä tunteet kuohuvat ja kaikki ympärillä kuvastaa mielenmaisemaa
katulamppujen kylmä valo
ohi ajavien autojen hiljaisuus
nukkumaan menneet parvekkeet
kohmeiset sormet
ja musiikki
Ja yhtäkkiä huomaat elämäsi olevan sitä
unenomaisen pehmeää
juopuneen kuiskaus: "kaikkea hyvää"
etkä osaa vastata kyyneliltäsi.
24. huhtikuuta 2011
Sanoinkuvaamattomuus
Asioita, joita on mahdotonta kuvailla, on yritetty silti selittää, nimetä tai määritellä luultavasti melkoisen useaan kertaan. Toiset ovat onnistuneet esityksillään ehkäpä valaisemaan osia omista näkökulmistaan ja mielikuvistaan, ja minäkin olen löytänyt rajallisia mutta upean rajattomia kuvioita kuvaamaan omaa maailmankatsomustani. Kaikista osuvimpia kuvauksia on kuitenkin äärimmäisen vaikea selittää muille. Jos omasta mielestä täydellisesti tiivistetty juttu ei aukea ulkopuoliselle, ei sitä voi oikein selittää eikä korvata toisenlaisella millään.
Tämä tekeekin asioista melkoisen hankalaa. Oma oivaltamiskokemus voi olla upea, mutta asiasta lähtee se upeus ja innostus muille kerrottaessa, jos ei ole minkäänlaisia esimerkkejä käytettäväksi. Valaistumisista ja käsityksen avartumisista voisi olla ihana jakaa kokemuksia muiden kanssa, ehkäpä oppia tai ymmärtää vielä enemmän sen jälkeen, mutta luovuudenkin rajat tulevat vastaan, jos kyseessä on asia kuten äärettömyys tai ikuisuus (niillepä onkin sanavastineet!).Upeita esimerkkejä ihmisten luovuudesta kuitenkin löytyy.
Oma suosikkini maailmankatsomuksesta puhuttaessa on niinkin yksinkertainen kuvio kuin ympyrä,
, jolle ehkä onnistunein vastine äänimaailman puolelta löytyy upean Steve Reichin tekemän kappaleen muodossa. Harmi ettei sitä löydy youtubesta kokonaisena! Kyseessä on kappale Piano Phase.
Tietysti mandalat, tutut ikuisuussymbolit, ouroburos ja muut vastaavat oivallukset ovat omaa luokkaansa ja ansaitsevat maininnan sekä kunniaa tässä yhteydessä. Joskus asiaa täytyy vain katsoa uusin silmin, ja erilaiset tulkinnat voivat auttaa ymmärtämään, kun tuttuja ja kuluneita symboleita on tuijotettu vailla yhtään oivallusta.
Mikä on parhaiten onnistunein kuvaus jostakin, mitä on mahdotonta kuvailla?
Mikä on parhaiten onnistunein kuvaus jostakin, mitä on mahdotonta kuvailla?
21. huhtikuuta 2011
Onko sillä väliä?
Kuinka vakavaa elämä on?
Yksi sanoo, että tietoisuus ja sitä kautta elämän parhaat puolet löytyvät pohdiskelemalla syntyjä syviä, toiselle kaikki on pelkkä yksi suuri vitsi (esimerkiksi rakkautta lukuunottamatta), eikä mitään voi ottaa tosissaan. Olen kuullut sanottavan, että jos kaiken ottaa liian vakavasti, ei elämästä ehdi saada tarpeeksi iloa irti. Toisaalta joku sanoo, että iloa tai onnea voi saavuttaa juuri siitä, että ottaa asiat liian vakavasti. Minä mietin, että otankohan tämänkin liian vakavasti. Kuolen kuitenkin, eläisin miten vain. Saan ehkä enemmän komemusta jostakin elämällä tietyllä lailla, mutta jostain toisesta elämällä toisella tavalla.
The Road Home by ForlornExistence
Pitäisikö minun tällä hetkellä sittenkin olla kirmaamassa tuolla ulkona päihtyneenä, vailla mietteitä tai murheita entisestä tai tulevasta sen sijaan, että pohtisin tällaisia asioita tässä? Kumpi on elämästä nauttimista?
7. huhtikuuta 2011
How To Treat Others: 5 Lessons
1. First Important Lesson - "Know The Cleaning Lady"
During my second month of college, our professor gave us a pop quiz. I was a conscientious student and had breezed through the questions, until I read the last one: "What is the first name of the woman who cleans the school?"
Surely this was some kind of joke. I had seen the cleaning woman several times. She was tall, dark-haired and in her 50s, but how would I know her name? I handed in my paper, leaving the last question blank. Just before class ended, one student asked if the last question would count toward our quiz grade.
"Absolutely," said the professor. "In your careers, you will meet many people. All are significant. They deserve your attention and care, even if all you do is smile and say "hello."
I've never forgotten that lesson. I also learned her name was Dorothy.
2. Second Important Lesson - "Pickup In The Rain"
One night, at 11:30 p.m., an older African American woman was standing on the side of an Alabama highway trying to endure a lashing rainstorm. Her car had broken down and she desperately needed a ride. Soaking wet, she decided to flag down the next car.
A young white man stopped to help her, generally unheard of in those conflict-filled 1960s. The man took her to safety, helped her get assistance and put her into a taxicab.
She seemed to be in a big hurry, but wrote down his address and thanked him.
Seven days went by and a knock came on the man's door. To his surprise, a giant console color TV was delivered to his home. A special note was attached. It read: "Thank you so much for assisting me on the highway the other night. The rain drenched not only my clothes, but also my spirits. Then you came along.
Because of you, I was able to make it to my dying husband's bedside just before he passed away. God bless you for helping me and unselfishly serving others."
Sincerely, Mrs. Nat King Cole.
3. Third Important Lesson - "Remember Those Who Serve"
In the days when an ice cream sundae cost much less, a 10 year-old boy entered a hotel coffee shop and sat at a table. A waitress put a glass of water in front of him. "How much is an ice cream sundae?" he asked. "50¢," replied the waitress.
The little boy pulled his hand out of his pocket and studied the coins in it.
"Well, how much is a plain dish of ice cream?" he inquired. By now more people were waiting for a table and the waitress was growing impatient. "35¢!" she brusquely replied.
The little boy again counted his coins. "I'll have the plain ice cream," he said. The waitress brought the ice cream, put the bill on the table and walked away. The boy finished the ice cream, paid the cashier and left.
When the waitress came back, she began to cry as she wiped down the table. There, placed neatly beside the empty dish, were two nickels and five pennies. You see, he couldn't have the sundae, because he had to have enough left to leave her a tip.
4. Fourth Important Lesson - "The Obstacles In Our Path"
In ancient times, a King had a boulder placed on a roadway. Then he hid himself and watched to see if anyone would remove the huge rock. Some of the king's wealthiest merchants and courtiers came by and simply walked around it. Many loudly blamed the King for not keeping the roads clear, but none did anything about getting the stone out of the way.
Then a peasant came along carrying a load of vegetables. Upon approaching the boulder, the peasant laid down his burden and tried to move the stone to the side of the road. After much pushing and straining, he finally succeeded. After the peasant picked up his load of vegetables, he noticed a purse lying in the road where the boulder had been. The purse contained many gold coins and a note from the King indicating that the gold was for the person who removed the boulder from the roadway. The peasant learned what many of us never understand - "Every obstacle presents an opportunity to improve our condition."
5. Fifth Important Lesson - "Giving When It Counts"
Many years ago, when I worked as a volunteer at a hospital, I got to know a little girl named Liz who was suffering from a rare and serious disease. Her only chance of recovery appeared to be a blood transfusion from her 5-year-old brother, who had miraculously survived the same disease and had developed the antibodies needed to combat the illness. The doctor explained the situation to her little brother, and asked the little boy if he would be willing to give his blood to his sister. I saw him hesitate for only a moment before taking a deep breath and saying, "Yes, I'll do it if it will save her."
As the transfusion progressed, he lay in bed next to his sister and smiled, as we all did, seeing the color returning to her cheeks. Then his face grew pale and his smile faded. He looked up at the doctor and asked with a trembling voice, "Will I start to die right away?".
Being young, the little boy had misunderstood the doctor; he thought he was going to have to give his sister all of his blood in order to save her.
Teksti: Eric Allen
During my second month of college, our professor gave us a pop quiz. I was a conscientious student and had breezed through the questions, until I read the last one: "What is the first name of the woman who cleans the school?"
Surely this was some kind of joke. I had seen the cleaning woman several times. She was tall, dark-haired and in her 50s, but how would I know her name? I handed in my paper, leaving the last question blank. Just before class ended, one student asked if the last question would count toward our quiz grade.
"Absolutely," said the professor. "In your careers, you will meet many people. All are significant. They deserve your attention and care, even if all you do is smile and say "hello."
I've never forgotten that lesson. I also learned her name was Dorothy.
2. Second Important Lesson - "Pickup In The Rain"
One night, at 11:30 p.m., an older African American woman was standing on the side of an Alabama highway trying to endure a lashing rainstorm. Her car had broken down and she desperately needed a ride. Soaking wet, she decided to flag down the next car.
A young white man stopped to help her, generally unheard of in those conflict-filled 1960s. The man took her to safety, helped her get assistance and put her into a taxicab.
She seemed to be in a big hurry, but wrote down his address and thanked him.
Seven days went by and a knock came on the man's door. To his surprise, a giant console color TV was delivered to his home. A special note was attached. It read: "Thank you so much for assisting me on the highway the other night. The rain drenched not only my clothes, but also my spirits. Then you came along.
Because of you, I was able to make it to my dying husband's bedside just before he passed away. God bless you for helping me and unselfishly serving others."
Sincerely, Mrs. Nat King Cole.
3. Third Important Lesson - "Remember Those Who Serve"
In the days when an ice cream sundae cost much less, a 10 year-old boy entered a hotel coffee shop and sat at a table. A waitress put a glass of water in front of him. "How much is an ice cream sundae?" he asked. "50¢," replied the waitress.
The little boy pulled his hand out of his pocket and studied the coins in it.
"Well, how much is a plain dish of ice cream?" he inquired. By now more people were waiting for a table and the waitress was growing impatient. "35¢!" she brusquely replied.
The little boy again counted his coins. "I'll have the plain ice cream," he said. The waitress brought the ice cream, put the bill on the table and walked away. The boy finished the ice cream, paid the cashier and left.
When the waitress came back, she began to cry as she wiped down the table. There, placed neatly beside the empty dish, were two nickels and five pennies. You see, he couldn't have the sundae, because he had to have enough left to leave her a tip.
4. Fourth Important Lesson - "The Obstacles In Our Path"
In ancient times, a King had a boulder placed on a roadway. Then he hid himself and watched to see if anyone would remove the huge rock. Some of the king's wealthiest merchants and courtiers came by and simply walked around it. Many loudly blamed the King for not keeping the roads clear, but none did anything about getting the stone out of the way.
Then a peasant came along carrying a load of vegetables. Upon approaching the boulder, the peasant laid down his burden and tried to move the stone to the side of the road. After much pushing and straining, he finally succeeded. After the peasant picked up his load of vegetables, he noticed a purse lying in the road where the boulder had been. The purse contained many gold coins and a note from the King indicating that the gold was for the person who removed the boulder from the roadway. The peasant learned what many of us never understand - "Every obstacle presents an opportunity to improve our condition."
5. Fifth Important Lesson - "Giving When It Counts"
Many years ago, when I worked as a volunteer at a hospital, I got to know a little girl named Liz who was suffering from a rare and serious disease. Her only chance of recovery appeared to be a blood transfusion from her 5-year-old brother, who had miraculously survived the same disease and had developed the antibodies needed to combat the illness. The doctor explained the situation to her little brother, and asked the little boy if he would be willing to give his blood to his sister. I saw him hesitate for only a moment before taking a deep breath and saying, "Yes, I'll do it if it will save her."
As the transfusion progressed, he lay in bed next to his sister and smiled, as we all did, seeing the color returning to her cheeks. Then his face grew pale and his smile faded. He looked up at the doctor and asked with a trembling voice, "Will I start to die right away?".
Being young, the little boy had misunderstood the doctor; he thought he was going to have to give his sister all of his blood in order to save her.
Teksti: Eric Allen
25. maaliskuuta 2011
Ihmettelen kaikkea
Tajusin tällä viikolla, että kaikessa epäloogisuudessaan ja käsittämättömyydessään maailma on looginen kokonaisuus. Siinä tiede ja usko kulkevat käsi kädessä, fyysinen ja henkinen ulottuvuus ovat yhteydessä toisiinsa ja mahdoton on todellista.
Kävin jälleen viikon aikana mullistavia keskusteluita, joissa tällä kertaa tajusin kuinka selkeää kaikki oikeasti on. Menin kerrankin nukkumaan niiden jälkeen siten, että ajatukset olivat kirkkaita, mikään ei ahdistanut ja tunsin vahvaa luottamusta elämään.Työreissun jälkeen istuin junassa purskauttaen päiväkirjaani koko viikon ajan syntyneitä uusia ajatuksia, kirjoitin kynä sauhuten, ajatukset vilisten ja käytin paljon sanoja "käsittämätön", "mieletön" sekä "ällistyttävä". Pohdin maailmankaikkeutta ja sen ihmeellisyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, ja oloni oli sekavan onnellinen. Sitten nousin junasta, ja kuulin radiosta uutisen.
Kuopiossa myrsky oli aikaansaanut Suomen tähän mennessä yhden suurimmista ketjukolareista, jossa autoja oli kolhiintunut elokuvamaisesti noin 80. Uutistenlukija kertoi, että loukkaantuneita on kaksitoista, mutta näistä kahdestatoista vakavia loukkaantumisia ei ole yksikään. Koska olosuhteet olivat ajamiselle lähinnä surkeat, näkyvyys oli huono ja autoja ruttaantui paljon, loukkaantuneiden lukumäärä ja tila oli poliisin mukaan "pieni ihme".
Ja kun uutisissa puhutaan ihmeestä, tämä tyttö hymyilee leveästi. Kaikki on hyvin.
11. maaliskuuta 2011
Näitä tahdon jakaa
Maailma on upean käsittämätön paikka.
Ja eikö se olekkin ihana asetelma!
Muita ihania juttuja:
http://www.inbflat.net/
http://www.youtube.com/watch?v=dP15zlyra3c
http://www.youtube.com/watch?v=dehXioMIKg0
Ja vielä yksi dramaattinen juttu:
http://www.youtube.com/watch?v=-fVDGu82FeQ
P.s. Unicefille kerätty tuossa oikealla olevan lippaan kautta nyt jo 55€!
10. maaliskuuta 2011
Cocoa
Nyt, kun olen taas saanut päivittäisen kaakaoannokseni, haluan kertoa miksi pidän tästä aineesta niin, että kirjoitin siitä jopa psykologian esseeseen. Olen nimittäin ottanut selvää siitä, mitä suuhuni pistän, mikä suklaasta kerrottua on totta tai mikä liioiteltua. Kiitos internetin, olen saanut tietoa niin että pääni on pyörällä (tai sitten se on vain suklaasta). En olisi voinut kuvitellakaan, minkälaisiin tietoihin törmäsin!
Raaka kaakao, Theobroma cacao, luokitellaan superfoodeihin koska se on täydellinen elintarvike täynnä antioksidantteja, kuituja ja ainesosia joita ei ole tähän mennessä vielä löydetty mistään muusta luonnontuotteesta maailmassa. Kaakaopuun pavuista kertoo hyvin se, että niitä on käytetty tiedettävästi ainakin tuhansien vuosien ajan, ne ovat toimineet rahana vuoteen 1887 asti, niitä on jopa löydetty hautakammioista. On oikeastaan aika kamalaa, että maailman suosituin (ja upein) ainesosa on tuntematon suurimmalle osalle ihmisistä.
Tässäpä ensin listat kemikaaleista, ja antioksidanteista, joita suklaa sisältää.
Niille, jotka eivät jaksa tai halua noita listoja tutkia, tiivistän huippukohdat tähän.
Nimittäin tiesittekö, että raaka kaakao sisältää enemmän antioksidantteja kuin mustikka, goji-marja, acai-marja, punaviini ja kranaattiomena yhteensä? Antioksidantteja on noin 10% kaakaon painosta, joka tekee aineesta maailman runsaimman antioksidanttien lähteen. Ai mitä hyötyä niistä on? Kaakaon polyfenolit ehkäisevät eri aineiden hapettumista (sinne tulee happea, kuten esim. ruostumisessa ja mätänemisessä). Hapettumista tapahtuu kehossa myös luonnollisesti, mutta saasteet, tupakointi, huono ruokavalio ja säteily voivat voimistaa tätä. Antioksidantit suojaavat näiltä vaikutuksilta samalla lailla kuin esim LDL-kolesterolien hapettumiselta ehkäisten sydäntauteja. Kaakaon ainesosat estävät tehokkaasti aivojen rappeutumista, henkisen suorituskyvyn heikkenemistä, dementiaa, Alzheimerin sekä Parkinsonin tautia. Flavonoiden saanti edistää sydänterveyttä, ja verisuonistoon hyvinvointia, laskee verenpainetta. Flavonoidit voivat vahvistaa hermosolujen välistä viestintää ja lisätä hermosolujen välistä yhteyksiä vaikuttaen ehkäisevästi veren hyytymiseen, syöpään sekä tulehduksiin.
No, antioksidanttien lisäksi kaakao on loistava magnesiumin, raudan, mangaanin, kromin, rikin, kuparin ja sinkin lähde. Lisäksi kaakaossa on hurjasti kuituja. Parhaat kaakaopapujen puolet tulevat kuitenkin esille aivotoiminnassa!
Kaakao sisältää välittäjäaineita, joita aivomme tuottavat, ja joita käytetään masennuslääkkeissä. Näistä esimerkkejä ovat anandamidi, fenyylietyyliamiini sekä serotoniini.
"Anandamidi on luonnollisesti aivoissamme esiintyvä hermosolujemme välittäjä-aine. Anandamidi on kannabioidi, jolla on keskeinen vaikutus mieliaalaamme ja sitä erittyy aina kun koemme autuutta ja onnellisuutta. Kaakao on toistaiseksi ainut ruoka-aine, jonka tiedämme sisältävän näitä yhdisteitä. Kyseinen lipidi syntentisoidaan aivoissa alueella, joka on vastuussa korkeamman ajattelun prosesseistamme. Anandamidillaa on osansa hyvän olon luomisessa, muistin parantumisessa, masentuneisuuden poistumisessa ja yhteydellisyyden tunteen kokemisessa. Se stimuloi myös motivaatiota luovaa osaa aivoissammme.
Sen lisäksi, että raaka kaakao sisältää anandamidia, se sisältää myös aineita jotka hidastavat kehomme kykyä pilkkoa anandamiinia. Tämä saa kyseisen välittäjä-aineen aiheuttaman hyvän olon säilymään pidempään."
"Fenyylietyyliamiini on aine, joka aktivoi aivojemme keskittymiskyvystä ja havainnoimisesta vastaavan osan neurotransmittoreita, ja tämä lisääntykin, kun ajatuksemme syventyy tiukasti esimerkiksi hyvän kirjan, projektin tai urheilusuorituksen pariin. Kaakaoflow:ssa tälle tunteelle on tyypillistä ajantajun menettäminen ja psyykkisen suorituskyvyn lisääntyminen. Fenyylietyyliamiini lisää myös noradrenaliinin vaikutusta kehossamme, mikä johtaa iloisuuden ja mielihyväntunteiden lisääntyseen."Serotoniini, noradrealiini, adrealiini ja dopamiini ovat neurotransmittereitä, joita kehomme erittää erityisesti nuorena. Nämä aineet vaikuttavat innostumisen ja ilon sekä seikkailunhalun tunteisiin. Tietyt aivojemme entsyymit (MAO A ja MAO B) käyttävät ja kierrättävät näitä kehomme tärkeitä välittäjä-aineita. Vanhetessamme tai masentuessamme välittäjäaineiden taso laskee näiden entsyymien takia, ja siksi monissa huumausaineissakin on MAO-estäjiä, jotka toimivat estääkseen välittäjäaineiden tasot korkealla. Luonnontuotteista myös esimerkiksi tupakassa on näitä estäjiä.Niin, eikä tässä vielä kaikki. Raaka kaakao on myös suurin tunnettu magnesiumin lähde, se sisältää sekä pienen määrän kofeiinia että suuren määrän sen sisarmolekyyliä, piristävää teobromiinia.
Jos haluat lukea lisää kaakaon (oikeastaan suklaan) terveysvaikutuksista, kannattaa lähteä selailemaan AnnMarien sivuja.
Hän on tehnyt käytännön testejä ja kirjoittanut artikkeleita siitä, miten kaakaopavuilla käytännössä voidaan parantaa esimerkiksi entisiä tupakanpolttajia (ihan totta!).Ehkä huonoin puoli kaakaossa on se, että jopa 37% siitä tuotetaan Norsunluurannikolla, jossa käytetään lapsityövoimaa. Onneksi Reilun kaupan suklaan ja kaakaon tuotantoketju on kuitenkin jäljitettävissä viljelijään asti, ja lisäksi Kuluttaja.fi sivustolla eri suklaatuottajia arvioidaan tarkasti niiden reiluuden ja ympäristöön vaikuttamisen puolesta, sinun puolestasi.
Itse haluan vielä mainostaa tähän loppuun Pirkan kaakaorouheista tummaa suklaata, joka on varustettu sekä Reilun Kaupan että Luomun sertifikaateilla. Eikä tarvitse etsiä kaukaa, sitä löytyy lähes kaikista K-ruokakaupoista!
Lähteet mm.: http://www.superfoodit.com/kaakao.html, http://xocairaisala.com/suklaata.htm, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakao
3. maaliskuuta 2011
Keinot
Maailmasta parempi paikka?
Valitse mieluisin (tai läheisin) vaihtoehto!
1. On aloitettava itsestä (pienet tai suuret valinnat ja muutokset omassa elämässä)
2. On aloitettava omasta hyvinvoinnista
3. On aloitettava läheltä (lähimmäisten auttaminen)
4. Yhteistyöllä, hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta
5. Yhteistyöllä, poliittisesti vaikuttamalla
6. Yhteistyöllä, jokin muu toiminta (mikä?)
7. Hävittämällä ihmiset
8. Mitään ei ole tehtävissä
9. Maailma on jo hyvä paikka
22. helmikuuta 2011
22. helmikuuta
Tänään ostin itseni onnelliseksi.
Kasvisateria + rooibos tee Gopalista 5,95€
Suitsukkeet (maailman parhaat aina:)Indiskasta 2 x 1,90€
Young Buddha -suitsuketeline Indiskasta 2,90€
Suklaata Sokoksesta 0,70€
Reilun kaupan suklaata Lidlistä 1,75€
Vanulaput Lidlistä 1,19
Meikkivoide Sokoksesta 10,90€
Kaunis kirjailtu päiväpeitto kirpputorilta 7€
Ihanat kaksi puukippoa kirpputorilta 1€
Pieni upea suitsuketeline (joka näyttää ihan hengen lampulta!) kirpputorilta 0,20€
Onnellisuuden hinta yht. 34,14 euroa.
Kasvisateria + rooibos tee Gopalista 5,95€
Suitsukkeet (maailman parhaat aina:)Indiskasta 2 x 1,90€
Young Buddha -suitsuketeline Indiskasta 2,90€
Suklaata Sokoksesta 0,70€
Reilun kaupan suklaata Lidlistä 1,75€
Vanulaput Lidlistä 1,19
Meikkivoide Sokoksesta 10,90€
Kaunis kirjailtu päiväpeitto kirpputorilta 7€
Ihanat kaksi puukippoa kirpputorilta 1€
Pieni upea suitsuketeline (joka näyttää ihan hengen lampulta!) kirpputorilta 0,20€
Onnellisuuden hinta yht. 34,14 euroa.
21. helmikuuta 2011
Kaiken tämän jälkeen
Viime viikolla tuli sellainen olo, että tässäkö tää nyt oli, elämän suuret kysymykset on ratkottu, selvitetty, täydellinen tasapaino löydetty ja henkinen ikä siinä pisteessä että enää on jäljellä vain tämän läpi kolutun elämän jättäminen. Sellainen olo on tullut joskus aiemminkin, kun on ollut varma olo kaikista mielipiteistä ja vahvantuntuinen luulo siitä että mikään ei enää voi hetkauttaa. Sellainen olo, että katselen muita ihmisiä ympärilläni (kuten aikaisemmassa postauksessa) itsevarmojen ja jälkeenpäin ajateltuna myös typerien ajatusten kanssa; "voi teitä, teillä on vielä paljon edessänne"-asenteella ja olo on samalla vielä mummompi.
Tiedän että tässä iässä se on aika naurettavaa, varmaan ehkä tyypillistäkin, ja selvää ylireagointia tai ylianalysointia hetken tasapainosta, mutta olkoot.
Yksin onkin helppo mietiskellä ja teorisoida, kuten hiljattain viisastelin tästä aiheesta keskustellessani. On helppo päätyä ratkaisuihin ja varmuuteen, eikä luultavasti tuo ylempänä kuvailtu harmonisen vakaa olotilakaan ole kaukaa tavoiteltavaa. Mutta kun hämärästä mietiskelykammiosta palaa arkiseen ympäristöön, ja kun teorisointi vaihtuu käytäntöön eli arkiseen elämiseen ja kanssakäymiseen, ei oivalluksista välttämättä olekaan apua. Ne oikeastaan kutistuvat entisiin mittasuhteisiin, eli pikkuriikkisiksi pisteiksi ensimmäisten hämmentävien tilanteiden sattuessa eteen. Tunteet menevät järjen edelle ja kaikki on taas mielessä sikinsokin ennen kuin huomaakaan. Ja kun olosuhteisiin ei voi itse puuttua myös se niinsanottu henkinen ikä joutuu oikeaan koetukseen.
No, tällä hetkellä tuo fiksu pätemiseni sitten näkyy käytännössä, ja käytäntö lyö kasvoille. Onkin ehtinyt olla varma, tyyni ja rauhallinen olo sen verran pitkään, että sekavuutta, ylä- ja alamäkiä olisi voinut jo odottaa. Elämä näyttää taas värikirjonsa! Ei siihen kuulu vain kauniita, tasaisia, hempeitä ja tuttuja värejä vaan myös rikottuja, harmaita, synkkiä ja räiskyviä sellaisia. Värittömyyttäkin, ja värejä joiden olemassaolosta ei meillä ole tietoakaan.
Sisällä kuohuaa ja roiskuu kun ulkona paistaa aurinko ja hanki kimaltaa. Huh!
Yritän tässä siis myöntää lapsellisuuteni, keskeneräisyyteni ja sen, että
elämä taitaa sittenkin olla vähän minua suurempi ja viisaampi juttu.
Jatkan seikkailuani hymyillen, ehkä tällä kertaa oikeasti pienen uuden järjenmurusen kanssa.
17. helmikuuta 2011
10. helmikuuta 2011
Enimmäkseen sitä
Viime kirjoituksen jälkeen tänne kirjoittaminen on tuntunut hankalalta, sillä uusien ideoiden ja aiheiden pulpahdellessa entistä vauhdikkaammin päähäni olen alkanut hermoilla. Olen, kuten tavallista, luonut itse itselleni paineita siitä että kirjoitusteni pitäisi olla parempitasoisia ja jotenkin hirveän nerokkaita tai oivaltavia. Samoin kuin piirtämisen ja maalaamisen kanssa on käynyt, olen nimittäin havahtunut huomaamaan kuinka vähän olen jaksanut panostaa viimeisimpiin maalauksiini, ja niiden taso on vain laskenut laskemistaan. Lopputulos on täydellinen haluttomuus edes aloittaa yrittämään uudestaan. No, uudet aiheet ovat kuitenkin päässeet käsiteltäviksi, nimittäin kirjoittamisen sijaan olen käynyt pitkiä ja antoisia keskusteluja käyttäen samalla parhaat oivallukseni niihin (haha!).
Kyllä tännekin jotain kirjoitettavaa toki on jäänyt, mutta aion kirjoittaa nyt päiväkirjamaisesti hajanaisista asioista vailla mitään muuta punaista lankaa tai aihetta kuin elämä.
Muutaman viime päivän aikana olen kuullut monelta ihan hämmästyttävissä tilanteissa ja hämmästyttävään aikaan kiitosta siitä, mitä olen saanut aikaan heissä tai heidän lähellään. Enkä ole itse huomannut tehneeni mitään erikoista tai merkittävää, päinvastoin on tuntunut kuin olisin keskittynyt tekemään jo pitkän aikaa aika paljon vain oman hyvänvointini eteen. Joten olen vastannut näille ihmisille, ettei se ole edes minun tehtäväni vastaanottaa kiitosta asioista joita en ole tietäen edes tehnyt. Minusta on aivan äärimmäisen ihanaa toimia välikappaleena, tavallisena itsekkäänä ihmisenä, ja nähdä mitä kaikkea vain tapahtuu ympärillä, ihan lähelläkin. Tulee hirveän ihana olo, sillä muistan samalla ne monet ihmiset, jotka ovat mahdollisesti muuttaneet minun elämääni merkittävästi tietämättään. Olisi kaunista, jos pääsisin joskus kertomaan heille mitä heidän kauttaan on saatu aikaan, ja jatkaa hyvän kierrettä.
Olen myös hihkunut ilosta tajutessani, että oikeastaan jokaisen ihmisen sisältä löytyy pieni hippi (tarkoittaen tässä tapauksessa lähinnä optimistia puidenhalailijaa, voi myös korvata sanalla optimisti tai lapsi). Vaikka sitä vastaan taistelisi ja sen peittäisi miten hyvin, silloin tällöin se silti saattaa näyttäytyä silmien takaa valonpilkahduksena. Minusta on kehittynyt ehkä jo aika taitava kaivamaan sitä esille, sillä eilen kävin yllättävän henkilön kanssa puhelimessa keskustelua luonnon voimakkuudesta ja energiasta, ja yhtäkkiä tajusin jotakin.
Ensin söin pussillisen cashewpähkinöitä ja klementiinejä, sitten sekoitin banaanista, mangosta, persikasta ja soijamaidosta 0,6l pirtelön. Päivälliseksi tein 0,6l pirtelön banaanista, mustikoista, vadelmista ja soijamaidosta, lisäksi söin kaksi avokadoa. Huomiseksi jäi vielä passionhedelmiä, persikkaa, banaania, mustaherukoita, mustikoita ja vadelmia, joista yritän yhdistellä jotakin herkullista. Ihmeellistä kyllä nälkä on lähtenyt todella hyvin, ja olo on energinen ja hyvä. Tällaista päivää en kyllä halua jättää ainoaksi kaltaisekseen, vaan aion jatkaa näitä tulevaisuudessakin!
Kyllä tännekin jotain kirjoitettavaa toki on jäänyt, mutta aion kirjoittaa nyt päiväkirjamaisesti hajanaisista asioista vailla mitään muuta punaista lankaa tai aihetta kuin elämä.
Muutaman viime päivän aikana olen kuullut monelta ihan hämmästyttävissä tilanteissa ja hämmästyttävään aikaan kiitosta siitä, mitä olen saanut aikaan heissä tai heidän lähellään. Enkä ole itse huomannut tehneeni mitään erikoista tai merkittävää, päinvastoin on tuntunut kuin olisin keskittynyt tekemään jo pitkän aikaa aika paljon vain oman hyvänvointini eteen. Joten olen vastannut näille ihmisille, ettei se ole edes minun tehtäväni vastaanottaa kiitosta asioista joita en ole tietäen edes tehnyt. Minusta on aivan äärimmäisen ihanaa toimia välikappaleena, tavallisena itsekkäänä ihmisenä, ja nähdä mitä kaikkea vain tapahtuu ympärillä, ihan lähelläkin. Tulee hirveän ihana olo, sillä muistan samalla ne monet ihmiset, jotka ovat mahdollisesti muuttaneet minun elämääni merkittävästi tietämättään. Olisi kaunista, jos pääsisin joskus kertomaan heille mitä heidän kauttaan on saatu aikaan, ja jatkaa hyvän kierrettä.
Olen myös hihkunut ilosta tajutessani, että oikeastaan jokaisen ihmisen sisältä löytyy pieni hippi (tarkoittaen tässä tapauksessa lähinnä optimistia puidenhalailijaa, voi myös korvata sanalla optimisti tai lapsi). Vaikka sitä vastaan taistelisi ja sen peittäisi miten hyvin, silloin tällöin se silti saattaa näyttäytyä silmien takaa valonpilkahduksena. Minusta on kehittynyt ehkä jo aika taitava kaivamaan sitä esille, sillä eilen kävin yllättävän henkilön kanssa puhelimessa keskustelua luonnon voimakkuudesta ja energiasta, ja yhtäkkiä tajusin jotakin.
"Kuules.. sä kuulostit äsken ihan joltain mun kavereista täällä, semmoselta hipiltä."Lisää valoa ja voimaa tähän päivään olen saanut siitä, että päätin tänään syödä ainoastaan hedelmiä ja pähkinöitä (ja okei vähän soijamaitoa), koska sain palkan eilen ja minulla oli jopa rahaa!
"Enkä varmasti, en mä ole mikään hippi"
"Mmhmm.."
"Oikeesti, mä olen niin kaukana hipistä kun voi olla"
"Silti se mitä sä sanoit äsken olis voinut olla hipin suusta"
"Mun sydän on kylmä, enkä mä-"
"Kuules, sä voit väittää mitä vaan mutta oikeesti oot sä vähän hippi, pikkusen. Oot, ihan sama mitä sä sanot."
(...)
"(kuiskaten) Kiitos."
Ensin söin pussillisen cashewpähkinöitä ja klementiinejä, sitten sekoitin banaanista, mangosta, persikasta ja soijamaidosta 0,6l pirtelön. Päivälliseksi tein 0,6l pirtelön banaanista, mustikoista, vadelmista ja soijamaidosta, lisäksi söin kaksi avokadoa. Huomiseksi jäi vielä passionhedelmiä, persikkaa, banaania, mustaherukoita, mustikoita ja vadelmia, joista yritän yhdistellä jotakin herkullista. Ihmeellistä kyllä nälkä on lähtenyt todella hyvin, ja olo on energinen ja hyvä. Tällaista päivää en kyllä halua jättää ainoaksi kaltaisekseen, vaan aion jatkaa näitä tulevaisuudessakin!
27. tammikuuta 2011
Joka päivä aina vaan enempi
Kuten joka kerta ennenkin, niin nytkin työviikon jäljiltä äärimmäisen uupuneena tunnen kohdanneeni ja oppineeni niin paljon uutta, että elämä tuntuu aivan ihmeelliseltä. Raha-asiat järjestyivät kohdallani jälleen kuin ihmeen kaupalla, matkat sujuivat turvallisesti, ymmärsin ja oivalsin paljon, ja mikä upeinta: koin niin paljon muiden ihmisten lämpöä, että sitä varastoitui varmasti tuomaan iloa monen viikon ajaksi.
Tämän illan tunnelmia nostatti myös tämä koskettava video, joka sai minut itkemään enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan. Ja tämä puhelu.
Aiheesta toiseen. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin hankkia pieniä esineitä, täyttää huoneeni valoilla ja kankailla ja löytää esineille sellaiset paikat huoneestani, että ne voisivat muistuttaa minua tällaisista hetkistä, kun kiitollisuus ja lämpö täyttävät mieleni. Olisi myös kiva ostaa tarroja ja koristella mukanani kantamiani ja päivittäin tarvitsemiani tavaroita pieniä yksityiskohtia myöten. Haluaisin, että ympäristö tässä lähellä päivittäin näyttäisi enemmän samalta kuin miltä minusta tuntuu. Haluaisin maalata tauluja joita ripustaa seinille, muovailla kauniita tuikkukippoja ja suitsuketelineitä, haluaisin tehdä koristeita itse. Haluaisin tehdä löytöjä kirpputorilla sen perusteella, miltä esineet tuntuvat intuitiivisesti.
17. tammikuuta 2011
Välähdys
Ajattelin että aika sen tekee ja kaikki muu, ei voi tietää ennalta. Siihen tarvitaan se että tuntee toisen läpikotaisin. Elokuvien hidastetut kohtaukset olivat kyllä kauniita ideoiltaan, mutta optimismi ei riittänyt niiden todeksi uskomiseen. Toki kauan toisensa tunteneet voivat väittää, että tiesivät kohtaamisen hetkellä tulevansa viettämään loppuelämänsä yhdessä, aika kultaa muistot ja niin edelleen. Ystävykset, jotka ystävystyivät jo ennen avausrepliikkiä, intuitio, déjà vu ja niin edelleen.
En ennen tätä päivää.
Silloin, kun arjen keskellä tapahtuu oikeasti hidastettu elokuvakohtaus, ja hetkeksi joku kaikkea sitä ympärillä olevaa todellisuutta suurempi saa maailman sumenemaan, tajuaa aika paljon asioita. Tai oikeastaan sen jälkeen. Kun havahtuu, kun se ikuisuuden tunne menee pois ja sitä tajuaa jääneensä ikävöimään.
Tätä on vaikea kirjoittaa, koska mitkään sanat "aaaaaaaaaaa"n lisäksi eivät voi tarpeeksi hyvin selittää merkittäviä hetkiä menneisyydessä. En edes minä voi sitä enää kokea, turha siis yrittää kertoa muille, tai jotain,
mutta haluan vain kirjoittaa tämän kertoakseni, että
ihmeitä tapahtuu.
P.s. Kaksi muutakin ihmettä tapahtui tänään: Sain vihdoin lukujärjestyksen opiskelujen jatkumisen helpottamiseksi, ja löysin kautta aikojen maailman kauneimman vaatekappaleen itselleni.
11. tammikuuta 2011
"Yrityskonsultti kaavaili vammaista aulavahdiksi imagosyistä"
Kuva © National Geographic, Paul KippingJa taas pääsin käsiksi lempiaiheeseeni (ei oikeasti, huomaan vain keskustelevani aiheesta harvinaisen paljon) luettuani päivän tuoreimmat uutiset Ylen sivuilta.
Ensinnäkin tämä, joka yllätti uudella luvulla: 30 000 täysin työkykyistä vammaista on tällä hetkellä Suomessa ilman työtä, (vaikka ilmeisestikin löytyisi työnantaja, joka harkitsee vammaista töihin imagosyistä, ikäänkuin maskotiksi). Sitten taas vertailuna saman päivän uutisista tämä, joka kertoo että länsimaissa on muodissa rekrytoida aasialaisia nuoria töihin, eikä heiltä, afrikkalaisilta tai eteläamerikkalaisilta useinkaan kysytä työhaastattelussa mitään taustoista, koska pelätään rasistin leimaa. Siten näistä työntekijöistä ei useinkaan tiedetä mitään.
Toisin sanottuna, ja näiden juttujen perusteella hyvin yleistäen, rekrytoijat tuntuvat mieluummin toimivan rasistisesti, kuin ottavat riskin saada rasistin leiman? Rasismia nimittäin on ihan yhtä lailla erilaisten henkilöiden suosiminen kuin väheksyminenkin, erilaisten väheksymisestä on vain paisuteltu hirveän paljon isompi juttu.
On hassua huomata, että edelleenkin Suomessakin käsitellään aiheita siitä, miten suhtautua ihmiseen joka poikkeaa tavalliseksi totutusta. Ensinnäkin se, että yrityksen imagoa yritetään pitää kiiltävänä niin kovasti, että otetaan riskillä esimerkiksi musta työntekijä, kertoo vähän siitä minkälaista täällä on. Se, että työntekijät valitaan ihan muun kuin osaamisen perusteella rasistin leiman pelossa taitaa tarkoittaa, että pelätään rasismia omalle kohdalle. Miten voi olla mahdollista, että ihmiset pelkäävät ulkopuolisten arvostelua tapauksessa, jossa he kohtelevat ihmisiä samalla tavalla mistään riippumatta? Tarkoitan tuolla tapauksia, joita olen käyttänyt esimerkkeinä, en esimerkiksi sitä jos lasta ja aikuista kohdellaan samalla tavalla.
Ja eivätkö vammaisetkin ole jo aika vanha juttu? Ja eri mantereeltakin kotoisin olevia ihmisiä on nähty täällä jo kohtalaisen pitkään. Silti se on aina ikäänkuin yllätys, että myös tällaisia ihmisiä voi kohdata. Ja sitten taas alkaa keskustelu siitä, mitä pitää tehdä. Ah, entäpä sitten ratkaisut, joihin ollaan päädytty!
Tällä hetkellä Helsingissä käytössä oleva hieno ratkaisu nimeltään positiivinen syrjintä, joka siis tarkoittaa aliedustetun etnisen ryhmän edustajan suosimista (huom! riippumatta onko edustaja muuten suomalaiseen työntekijään verrattuna tasavertainen!), ei mielestäni ole oikea päätös rasismikysymyksen aukaisemiseksi, sitäpaitsi jos kyseessä olisi hyvä päätös, otettaisiin siinä huomioon myös vammaisten suuret työttömyysluvut. Myöskään työntekijän valitseminen säälistä, tai muista epäreiluista syistä ei tunnu kovin reilulta. Eikä rasismia voida, kuten käytännössä on jo todettu, poistaa tekemällä siitä suurinta mahdollista syntiäkään. Eihän se että ihmiset alkavat varomaan sanojaan tiettyjen ihmisten kohdalla voi olla toivottavaa. Nimittäin ainakin omassa päässäni jo joskus pyörinyt kysymystulva, kuten "En kai kohtele tuota eri tavalla kuin muita?" , "Olisinkohan sanonut noin suomalaiselle?" tai "Pitääköhän minun auttaa vai ei, mikä tässä tilanteessa olisi vähiten rasistista?" sekoittaa vain moraaliuden rajoja.
Siinä, miten rasismiin voitaisiin tehokkaimmin puuttua, pitäisi mielestäni lähteä liikkeelle siitä että selvitettäisiin mistä se saa alkunsa. Onko kyseessä opetettu tai opittu asia, vai onko se ihmisissä luonnollinen käyttäytymismuoto?
Wikipedia kertoo näin.
"Pascal BoyerTiedon puute (ts. virheelliset uskomukset), josta minun mielestäni lähes kaikki 'väärät teot' johtuvat, on anteeksiannettava asia. Ennakkoluuloinen suhtautuminen uusiin ihmisiin on kuitenkin loppujen lopuksi täysin terve ja hyväksyttävä asia, ei suinkaan rikos. Jokaisella näkökykyisellä ihmisellä on tarve määritellä muut henkilöt päättelemällä niistä merkeistä, mitä päällepäin voi nähdä, ja vaikka se voikin johtaa eriarvoiseen kohteluun eli rasismiin, ei sen vahingossa tekemistä pitäisi pelätä. Nykyaikana, kun erivärisiä ja erilaisia ihmisiä muutenkin kohtaa asuinpaikasta riippuen Suomessa melkoisen usein, ei mielestäni monikaan käyttäydy agressiivisesti vähemmistön edustajia kohtaan, ja jos joku niin tekee, niin tietää hän tämän todennäköisesti itsekin. Kylmässä mustavalkoisessa ihmisten jaottelussa ei muutenkaan taida olla kyse intuitiivisestä käyttäytymismallista, vaan jostakin opitusta tai koetusta.in mukaan ihmiset luovat stereotypioita esimerkiksi roduista, koska heillä on intuitiviinen käsitys, että toisen ryhmän jäsenet edustavat heille uhkaa. Omaa ryhmää halutaan suosia ja vähemmistöt pitää alempiarvoisessa asemassa. Kyse on omaa ryhmää suosivasta toimintatavasta, mutta se sotii usein ihmisten moraalinormeja vastaan. Siksi oman ryhmän suosiminen tulkitaan mieluummin virheellisistä uskomuksista johtuvaksi toimintatavaksi."
Ja se taas on jo ihan eri juttu.
Kaikkeen ei tarvitse suhtautua äärimmäisen vakavasti, ja paljolta säästyttäisiinkin jos ihmiset löystäisivät pipojaan. Kaikki me täällä kuitenkin yhtä tyhmiä, hölmöjä ja tietämättömiä ollaan.
Tiedon lisäämiseksi, tai muuten vaan: www.ihmisoikeudet.net
9. tammikuuta 2011
Sydän auki
Kuvia, jotka liikuttavat tänään.
Kaikki kuvat täältä, © Unicef photography.
Ja vielä yksi juttu, jonka merkitys aukesi minulle henkilökohtaisesti hirveän voimakkaasti, ja jonka haluan myös sen takia jakaa kaikille muillekkin:
Ja vielä yksi juttu, jonka merkitys aukesi minulle henkilökohtaisesti hirveän voimakkaasti, ja jonka haluan myös sen takia jakaa kaikille muillekkin:
1. tammikuuta 2011
01012011
Kuten joka vuosi, tänäkin uudenvuodenaattona latasin kamerani patterit ajoissa, valmistautuen ottamaan kerrankin hyviä räjähdekuvia. Ja kuten joka vuosi, päädyin lopulta kuvaamaan kaikkea muuta, koska välähtelevistä valoista ei vaan saa hyviä kuvia. Ainakaan minä en.
Hyvää uutta maapallon kiertoa, joka on tällä kertaa koodattu numeroyhdistelmällä 2011.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)