"Yrityskonsultti kaavaili vammaista aulavahdiksi imagosyistä"

Kuva © National Geographic, Paul Kipping

Ja taas pääsin käsiksi lempiaiheeseeni (ei oikeasti, huomaan vain keskustelevani aiheesta harvinaisen paljon) luettuani päivän tuoreimmat uutiset Ylen sivuilta.

Ensinnäkin tämä, joka yllätti uudella luvulla: 30 000 täysin työkykyistä vammaista on tällä hetkellä Suomessa ilman työtä, (vaikka ilmeisestikin löytyisi työnantaja, joka harkitsee vammaista töihin imagosyistä, ikäänkuin maskotiksi). Sitten taas vertailuna saman päivän uutisista tämä, joka kertoo että länsimaissa on muodissa rekrytoida aasialaisia nuoria töihin, eikä heiltä, afrikkalaisilta tai eteläamerikkalaisilta useinkaan kysytä työhaastattelussa mitään taustoista, koska pelätään rasistin leimaa. Siten näistä työntekijöistä ei useinkaan tiedetä mitään.

Toisin sanottuna, ja näiden juttujen perusteella hyvin yleistäen, rekrytoijat tuntuvat mieluummin toimivan rasistisesti, kuin ottavat riskin saada rasistin leiman? Rasismia nimittäin on ihan yhtä lailla erilaisten henkilöiden suosiminen kuin väheksyminenkin, erilaisten väheksymisestä on vain paisuteltu hirveän paljon isompi juttu.

On hassua huomata, että edelleenkin Suomessakin käsitellään aiheita siitä, miten suhtautua ihmiseen joka poikkeaa tavalliseksi totutusta. Ensinnäkin se, että yrityksen imagoa yritetään pitää kiiltävänä niin kovasti, että otetaan riskillä esimerkiksi musta työntekijä, kertoo vähän siitä minkälaista täällä on. Se, että työntekijät valitaan ihan muun kuin osaamisen perusteella rasistin leiman pelossa taitaa tarkoittaa, että pelätään rasismia omalle kohdalle. Miten voi olla mahdollista, että ihmiset pelkäävät ulkopuolisten arvostelua tapauksessa, jossa he kohtelevat ihmisiä samalla tavalla mistään riippumatta? Tarkoitan tuolla tapauksia, joita olen käyttänyt esimerkkeinä, en esimerkiksi sitä jos lasta ja aikuista kohdellaan samalla tavalla.

Ja eivätkö vammaisetkin ole jo aika vanha juttu? Ja eri mantereeltakin kotoisin olevia ihmisiä on nähty täällä jo kohtalaisen pitkään. Silti se on aina ikäänkuin yllätys, että myös tällaisia ihmisiä voi kohdata. Ja sitten taas alkaa keskustelu siitä, mitä pitää tehdä. Ah, entäpä sitten ratkaisut, joihin ollaan päädytty!
Tällä hetkellä Helsingissä käytössä oleva hieno ratkaisu nimeltään positiivinen syrjintä, joka siis tarkoittaa aliedustetun etnisen ryhmän edustajan suosimista (huom! riippumatta onko edustaja muuten suomalaiseen työntekijään verrattuna tasavertainen!), ei mielestäni ole oikea päätös rasismikysymyksen aukaisemiseksi, sitäpaitsi jos kyseessä olisi hyvä päätös, otettaisiin siinä huomioon myös vammaisten suuret työttömyysluvut. Myöskään työntekijän valitseminen säälistä, tai muista epäreiluista syistä ei tunnu kovin reilulta. Eikä rasismia voida, kuten käytännössä on jo todettu, poistaa tekemällä siitä suurinta mahdollista syntiäkään. Eihän se että ihmiset alkavat varomaan sanojaan tiettyjen ihmisten kohdalla voi olla toivottavaa. Nimittäin ainakin omassa päässäni jo joskus pyörinyt kysymystulva, kuten "En kai kohtele tuota eri tavalla kuin muita?" , "Olisinkohan sanonut noin suomalaiselle?" tai "Pitääköhän minun auttaa vai ei, mikä tässä tilanteessa olisi vähiten rasistista?" sekoittaa vain moraaliuden rajoja.

Siinä, miten rasismiin voitaisiin tehokkaimmin puuttua, pitäisi mielestäni lähteä liikkeelle siitä että selvitettäisiin mistä se saa alkunsa. Onko kyseessä opetettu tai opittu asia, vai onko se ihmisissä luonnollinen käyttäytymismuoto?
Wikipedia kertoo näin.

"Pascal Boyerin mukaan ihmiset luovat stereotypioita esimerkiksi roduista, koska heillä on intuitiviinen käsitys, että toisen ryhmän jäsenet edustavat heille uhkaa. Omaa ryhmää halutaan suosia ja vähemmistöt pitää alempiarvoisessa asemassa. Kyse on omaa ryhmää suosivasta toimintatavasta, mutta se sotii usein ihmisten moraalinormeja vastaan. Siksi oman ryhmän suosiminen tulkitaan mieluummin virheellisistä uskomuksista johtuvaksi toimintatavaksi."

Tiedon puute (ts. virheelliset uskomukset), josta minun mielestäni lähes kaikki 'väärät teot' johtuvat, on anteeksiannettava asia. Ennakkoluuloinen suhtautuminen uusiin ihmisiin on kuitenkin loppujen lopuksi täysin terve ja hyväksyttävä asia, ei suinkaan rikos. Jokaisella näkökykyisellä ihmisellä on tarve määritellä muut henkilöt päättelemällä niistä merkeistä, mitä päällepäin voi nähdä, ja vaikka se voikin johtaa eriarvoiseen kohteluun eli rasismiin, ei sen vahingossa tekemistä pitäisi pelätä. Nykyaikana, kun erivärisiä ja erilaisia ihmisiä muutenkin kohtaa asuinpaikasta riippuen Suomessa melkoisen usein, ei mielestäni monikaan käyttäydy agressiivisesti vähemmistön edustajia kohtaan, ja jos joku niin tekee, niin tietää hän tämän todennäköisesti itsekin. Kylmässä mustavalkoisessa ihmisten jaottelussa ei muutenkaan taida olla kyse intuitiivisestä käyttäytymismallista, vaan jostakin opitusta tai koetusta.
Ja se taas on jo ihan eri juttu.

Kaikkeen ei tarvitse suhtautua äärimmäisen vakavasti, ja paljolta säästyttäisiinkin jos ihmiset löystäisivät pipojaan. Kaikki me täällä kuitenkin yhtä tyhmiä, hölmöjä ja tietämättömiä ollaan.

Tiedon lisäämiseksi, tai muuten vaan: www.ihmisoikeudet.net