Tässä, nyt

Koska kuulemma näitä asioita pitää jakaa useammillekin ihmisille, niin jaan nyt. Lukekaa, jos haluatte.

Olen kuullut useaan otteeseen jo tämänkin päivän aikana lauseen, joka alkaa sanoilla "en pysty" tai "en voi". En pysty ajattelemaan noin, en voi palauttaa uskoani ihmisiin, en voi päästä yli traumoistani. En pysty, olen liian pieni ja heikko, kaiken lisäksi aikani täällä on vieläpä rajallinen joten turha yrittääkkään. En pysty olemaan onnellinen.

Olen eri mieltä. Jokaisella ihmisellä on sisällään täysi äärettömyys mahdollisuuksia olla kaikkea tässä äärettömässä maailmassa. Tässä upeassa, kauniissa maailmassa, jossa jokainen voi kehittyä, oppia ja nähdä. Ei keneenkään ole asennettu sen vähempää valoa tai positiivisuutta kuin toiseen, sillä jokaisen sisältä löytyy avain onneen, niin typerältä kuin se kuulostaakaan noin muotoiltuna. Onnellisuuteen ei ole tietä, hyvään oloon ei ole reseptiä. Sitä ei edes löydetä, se vain on auttamassa tässä elämässä päivästä päivään selviytymistä. Ne siis vain ovat, kuten aurinko tuolla jossakin, vaikkei sitä joka hetki näkyisikään. Kuten sydän sisällämme, joka lyö valtavalla voimalla vaikkemme muistaisi tai edes tietäisi koko elimen olemassaoloa.

"En mä voi nähdä maailmaa noin"

Omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Mielemme ovat niin vahvoja ja täynnä valoa, ettei sitä ehkä uskokaan! Asioita ei tarvitse yrittää nähdä, niitä ei tarvitse löytää. Ne vain ovat, tässä ja nyt. Mitään muuta ei tarvitse kuin kokea ja nähdä. Voimme antaa itsellemme mahdollisuuden, poistaa ne rajat joita väkisin yritämme pitää ympärillämme. Voimme ottaa varoen ne "en näe" -laput silmiltä, ehkäpä katsella toiseen suuntaan kuin mihin on tottunut.

Mutta meidän ei tarvitse tehdä sitäkään, sillä maailma ympärillämme ei tarvitse meidän asennettamme tai näkemistämme ollakseen mitä on. Eikä se todellakaan kaikki ole läpeensä pahaa. Päinvastoin.

"En mä voi, koska menneisyys"

Vaikka menneisyys olisikin ollut karmiva ja usko tai toivo ikäänkuin kadotettu, ei se poista mahdollisuuksia tältä hetkeltä. Meiltä ei ole otettu mitään pois, meille on vain annettu kokemuksia joista oppia, ja joiden kautta saavuttaa jotakin enemmän. Menneisyyden surulliset ja kauheat hetket voivat kasvattaa, ja kasvattavatkin varmasti enemmän kuin hyvät hetket. Niiden avulla tulevaan voi suhtautua rauhallisin mielin, kerran tai pari särkyneet voivat kestää paljon paremmin kuin varomattomammin kulkevat, ehjin nahoin säilyneet kohtalot (joita tuskin on olemassakaan).
Tottakai omat menneisyytensä kokemukset saattaa joutua kahlaamaan uudemman kerran läpi, mutta kaiken elämän varrella kerätyn avulla niitä voi katsoa uusin silmin. Olet sama ihminen kuin silloin, mutta tiedät enemmän. Tiedät, miten menneisyytesi kokemukset ovat päättyneet, sekä sen mitä niistä on seurannut. Niistä huolimatta olet siinä nyt.

"En mä voi, koska olen tällainen"

Jokainen voi olla kuin Äiti Amma, jokainen voi saada aikaan samanlaisia, yhtä suuria asioita kuin Jeesus. Kuten isänikin on sanonut, maailma on sinun leikkikenttäsi. Kaikki ovet ovat avoinna. Kiire on vain asenne, rajat ovat vain määritelmiä. Kumpaakaan asiaa ei ole olemassakaan ellet niin päätä! Et ole kyyninen tai skeptinen, et ole menettänyt uskoasi etkä onneton ellet niin päätä. Voit olla mitä vain haluat. Voit tehdä mitä vain haluat.
Ja vaikka mitään ei voikaan ennalta arvata, vaikka ruumiimme kuolema voi olla seuraavan oven takana tai seuraavan askeleen päässä, on meillä äärettömyys käytettävissämme. Tämä, ääretön hetki. Voimme käyttää sen miten haluamme, voimme ottaa siitä opiksi. Voimme kehittyä joka hetki, voimme auttaa muita ihmisiä jopa tietämättämme. Meidän ei tarvitse muuttua eikä harjoitella, meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään! Kaikki (huom!) on tarjottuna tässä valmiiksi pilkottuna, kultaisessa lusikassa.

Ole hyvä ja nauti.

How To Treat Others: 5 Lessons

1. First Important Lesson - "Know The Cleaning Lady"

During my second month of college, our professor gave us a pop quiz. I was a conscientious student and had breezed through the questions, until I read the last one: "What is the first name of the woman who cleans the school?"

Surely this was some kind of joke. I had seen the cleaning woman several times. She was tall, dark-haired and in her 50s, but how would I know her name? I handed in my paper, leaving the last question blank. Just before class ended, one student asked if the last question would count toward our quiz grade.

"Absolutely," said the professor. "In your careers, you will meet many people. All are significant. They deserve your attention and care, even if all you do is smile and say "hello."
I've never forgotten that lesson. I also learned her name was Dorothy.

2. Second Important Lesson - "Pickup In The Rain"

One night, at 11:30 p.m., an older African American woman was standing on the side of an Alabama highway trying to endure a lashing rainstorm. Her car had broken down and she desperately needed a ride. Soaking wet, she decided to flag down the next car.
A young white man stopped to help her, generally unheard of in those conflict-filled 1960s. The man took her to safety, helped her get assistance and put her into a taxicab.
She seemed to be in a big hurry, but wrote down his address and thanked him.

Seven days went by and a knock came on the man's door. To his surprise, a giant console color TV was delivered to his home. A special note was attached. It read: "Thank you so much for assisting me on the highway the other night. The rain drenched not only my clothes, but also my spirits. Then you came along.

Because of you, I was able to make it to my dying husband's bedside just before he passed away. God bless you for helping me and unselfishly serving others."

Sincerely, Mrs. Nat King Cole.

3. Third Important Lesson - "Remember Those Who Serve"

In the days when an ice cream sundae cost much less, a 10 year-old boy entered a hotel coffee shop and sat at a table. A waitress put a glass of water in front of him. "How much is an ice cream sundae?" he asked. "50¢," replied the waitress.
The little boy pulled his hand out of his pocket and studied the coins in it.
"Well, how much is a plain dish of ice cream?" he inquired. By now more people were waiting for a table and the waitress was growing impatient. "35¢!" she brusquely replied.
The little boy again counted his coins. "I'll have the plain ice cream," he said. The waitress brought the ice cream, put the bill on the table and walked away. The boy finished the ice cream, paid the cashier and left.

When the waitress came back, she began to cry as she wiped down the table. There, placed neatly beside the empty dish, were two nickels and five pennies. You see, he couldn't have the sundae, because he had to have enough left to leave her a tip.

4. Fourth Important Lesson - "The Obstacles In Our Path"

In ancient times, a King had a boulder placed on a roadway. Then he hid himself and watched to see if anyone would remove the huge rock. Some of the king's wealthiest merchants and courtiers came by and simply walked around it. Many loudly blamed the King for not keeping the roads clear, but none did anything about getting the stone out of the way.

Then a peasant came along carrying a load of vegetables. Upon approaching the boulder, the peasant laid down his burden and tried to move the stone to the side of the road. After much pushing and straining, he finally succeeded. After the peasant picked up his load of vegetables, he noticed a purse lying in the road where the boulder had been. The purse contained many gold coins and a note from the King indicating that the gold was for the person who removed the boulder from the roadway. The peasant learned what many of us never understand - "Every obstacle presents an opportunity to improve our condition."

5. Fifth Important Lesson - "Giving When It Counts"

Many years ago, when I worked as a volunteer at a hospital, I got to know a little girl named Liz who was suffering from a rare and serious disease. Her only chance of recovery appeared to be a blood transfusion from her 5-year-old brother, who had miraculously survived the same disease and had developed the antibodies needed to combat the illness. The doctor explained the situation to her little brother, and asked the little boy if he would be willing to give his blood to his sister. I saw him hesitate for only a moment before taking a deep breath and saying, "Yes, I'll do it if it will save her."

As the transfusion progressed, he lay in bed next to his sister and smiled, as we all did, seeing the color returning to her cheeks. Then his face grew pale and his smile faded. He looked up at the doctor and asked with a trembling voice, "Will I start to die right away?".

Being young, the little boy had misunderstood the doctor; he thought he was going to have to give his sister all of his blood in order to save her.

Teksti: Eric Allen

"Yrityskonsultti kaavaili vammaista aulavahdiksi imagosyistä"

Kuva © National Geographic, Paul Kipping

Ja taas pääsin käsiksi lempiaiheeseeni (ei oikeasti, huomaan vain keskustelevani aiheesta harvinaisen paljon) luettuani päivän tuoreimmat uutiset Ylen sivuilta.

Ensinnäkin tämä, joka yllätti uudella luvulla: 30 000 täysin työkykyistä vammaista on tällä hetkellä Suomessa ilman työtä, (vaikka ilmeisestikin löytyisi työnantaja, joka harkitsee vammaista töihin imagosyistä, ikäänkuin maskotiksi). Sitten taas vertailuna saman päivän uutisista tämä, joka kertoo että länsimaissa on muodissa rekrytoida aasialaisia nuoria töihin, eikä heiltä, afrikkalaisilta tai eteläamerikkalaisilta useinkaan kysytä työhaastattelussa mitään taustoista, koska pelätään rasistin leimaa. Siten näistä työntekijöistä ei useinkaan tiedetä mitään.

Toisin sanottuna, ja näiden juttujen perusteella hyvin yleistäen, rekrytoijat tuntuvat mieluummin toimivan rasistisesti, kuin ottavat riskin saada rasistin leiman? Rasismia nimittäin on ihan yhtä lailla erilaisten henkilöiden suosiminen kuin väheksyminenkin, erilaisten väheksymisestä on vain paisuteltu hirveän paljon isompi juttu.

On hassua huomata, että edelleenkin Suomessakin käsitellään aiheita siitä, miten suhtautua ihmiseen joka poikkeaa tavalliseksi totutusta. Ensinnäkin se, että yrityksen imagoa yritetään pitää kiiltävänä niin kovasti, että otetaan riskillä esimerkiksi musta työntekijä, kertoo vähän siitä minkälaista täällä on. Se, että työntekijät valitaan ihan muun kuin osaamisen perusteella rasistin leiman pelossa taitaa tarkoittaa, että pelätään rasismia omalle kohdalle. Miten voi olla mahdollista, että ihmiset pelkäävät ulkopuolisten arvostelua tapauksessa, jossa he kohtelevat ihmisiä samalla tavalla mistään riippumatta? Tarkoitan tuolla tapauksia, joita olen käyttänyt esimerkkeinä, en esimerkiksi sitä jos lasta ja aikuista kohdellaan samalla tavalla.

Ja eivätkö vammaisetkin ole jo aika vanha juttu? Ja eri mantereeltakin kotoisin olevia ihmisiä on nähty täällä jo kohtalaisen pitkään. Silti se on aina ikäänkuin yllätys, että myös tällaisia ihmisiä voi kohdata. Ja sitten taas alkaa keskustelu siitä, mitä pitää tehdä. Ah, entäpä sitten ratkaisut, joihin ollaan päädytty!
Tällä hetkellä Helsingissä käytössä oleva hieno ratkaisu nimeltään positiivinen syrjintä, joka siis tarkoittaa aliedustetun etnisen ryhmän edustajan suosimista (huom! riippumatta onko edustaja muuten suomalaiseen työntekijään verrattuna tasavertainen!), ei mielestäni ole oikea päätös rasismikysymyksen aukaisemiseksi, sitäpaitsi jos kyseessä olisi hyvä päätös, otettaisiin siinä huomioon myös vammaisten suuret työttömyysluvut. Myöskään työntekijän valitseminen säälistä, tai muista epäreiluista syistä ei tunnu kovin reilulta. Eikä rasismia voida, kuten käytännössä on jo todettu, poistaa tekemällä siitä suurinta mahdollista syntiäkään. Eihän se että ihmiset alkavat varomaan sanojaan tiettyjen ihmisten kohdalla voi olla toivottavaa. Nimittäin ainakin omassa päässäni jo joskus pyörinyt kysymystulva, kuten "En kai kohtele tuota eri tavalla kuin muita?" , "Olisinkohan sanonut noin suomalaiselle?" tai "Pitääköhän minun auttaa vai ei, mikä tässä tilanteessa olisi vähiten rasistista?" sekoittaa vain moraaliuden rajoja.

Siinä, miten rasismiin voitaisiin tehokkaimmin puuttua, pitäisi mielestäni lähteä liikkeelle siitä että selvitettäisiin mistä se saa alkunsa. Onko kyseessä opetettu tai opittu asia, vai onko se ihmisissä luonnollinen käyttäytymismuoto?
Wikipedia kertoo näin.

"Pascal Boyerin mukaan ihmiset luovat stereotypioita esimerkiksi roduista, koska heillä on intuitiviinen käsitys, että toisen ryhmän jäsenet edustavat heille uhkaa. Omaa ryhmää halutaan suosia ja vähemmistöt pitää alempiarvoisessa asemassa. Kyse on omaa ryhmää suosivasta toimintatavasta, mutta se sotii usein ihmisten moraalinormeja vastaan. Siksi oman ryhmän suosiminen tulkitaan mieluummin virheellisistä uskomuksista johtuvaksi toimintatavaksi."

Tiedon puute (ts. virheelliset uskomukset), josta minun mielestäni lähes kaikki 'väärät teot' johtuvat, on anteeksiannettava asia. Ennakkoluuloinen suhtautuminen uusiin ihmisiin on kuitenkin loppujen lopuksi täysin terve ja hyväksyttävä asia, ei suinkaan rikos. Jokaisella näkökykyisellä ihmisellä on tarve määritellä muut henkilöt päättelemällä niistä merkeistä, mitä päällepäin voi nähdä, ja vaikka se voikin johtaa eriarvoiseen kohteluun eli rasismiin, ei sen vahingossa tekemistä pitäisi pelätä. Nykyaikana, kun erivärisiä ja erilaisia ihmisiä muutenkin kohtaa asuinpaikasta riippuen Suomessa melkoisen usein, ei mielestäni monikaan käyttäydy agressiivisesti vähemmistön edustajia kohtaan, ja jos joku niin tekee, niin tietää hän tämän todennäköisesti itsekin. Kylmässä mustavalkoisessa ihmisten jaottelussa ei muutenkaan taida olla kyse intuitiivisestä käyttäytymismallista, vaan jostakin opitusta tai koetusta.
Ja se taas on jo ihan eri juttu.

Kaikkeen ei tarvitse suhtautua äärimmäisen vakavasti, ja paljolta säästyttäisiinkin jos ihmiset löystäisivät pipojaan. Kaikki me täällä kuitenkin yhtä tyhmiä, hölmöjä ja tietämättömiä ollaan.

Tiedon lisäämiseksi, tai muuten vaan: www.ihmisoikeudet.net

Mistä tänään puhuttaisiin?

En halua paasata, loukata enkä viisastella nyt sillä, mitä aion kirjoittaa. Oikeastaan minua jäi vaivaamaan tämänpäiväinen mielenkiintoinen keskustelu erään vanhan rouvan kanssa, koska en saanut kerrottua hänelle kaikkea haluamaani keskustelun aikana. Niinpä keskustelu päättyi jonkinlaiseen yhteisymmärryksen puutteeseen, (vaikka kummallekin taisi jäädä hyvä mieli) ja asiat, jotka olisin halunnut hänelle sanoa nousivat mieleeni vasta työpäivän jälkeen. Joten siksi päätin että avaudun aiheesta täällä sen sijaan että palaisin hänen ovelleen.

Aiheena oli ostokset, ja niiden merkitys yhteiskunnallisesti.
Ilmeisestikin yllättävän moni on sitä mieltä, etteivät ostosvalinnat kaupassa ole mitenkään merkittäviä minkään kannalta, ja halpojen tuotteiden valmistaminen ja suosiminen on ihan jees. No, mitä enemmän tutkin asiaa, sen merkittävämmältä juuri tämä aihe tuntuu valintoja tehdessä.

Lapsia tiilitehtaalla Fatullahissa. He saavat provisiota sen mukaan kuinka monta murikkaa he keräävät. 1000:sta maksetaan 0,9 usd.

Miksei halpatyövoimalla tehtyjä tuotteita kannata suosia?
Rouva, jonka kanssa keskustelin, oli sitä mieltä että kaikista köyhimpien, esimerkiksi lasten jotka ovat ajautuneet tekemään töitä, kuuluukin saada jostain elantonsa, ja jättämällä epäreiluja tuotteita ostamatta viemme näiltä viimeisetkin toivon rippeet. Hän käytti myös esimerkkiä Suomesta, jossa vuosikymmeniä sitten ihmiset olivat tehneet töitä nälkäpalkalla ja ilmaisella majoituksella. Oli tärkeää, että näillä ihmisillä oli edes tällainen mahdollisuus. Tottakai, jos se on ainoa mahdollisuus. Mutta tällä hetkellä kaikkialla on muitakin mahdollisuuksia. Harva tekee työtä ruoasta ja makuupaikasta, jos mahdollisuutena on saada työstään palkaksi rahaa.
Jos kukaan ei ostaisi epäreiluja tuotteita, eikä niitä sen seurauksena enää voitaisi valmistaa, kehitysmaissa työntekijät voisivat saada rehellistä palkkaa tekemästään työstä, työolosuhteet olisivat turvallisemmat ja työajat normien mukaiset. Aiheuttaisiko se sen, etteivät kaikista epätoivoisimmat saisi mistään mitään työtä?

Ensinnäkin tilanteessa, jossa länsimaissa kuluttajat käyttäisivät pelkkiä reiluja tuotteita, ei varmastikaan olisi kehitysmaissakaan enää niin heikossa asemassa olevia ihmisiä niin paljoa.

Lapset päätyvät tällä hetkellä töihin sen takia, ettei heillä tai heidän perheellään ole muuta toivoa saada ruokaa, vettä, lääkkeitä tai vaatteita. Jos vanhemmat sairastuvat, lasten tehtävänä on huolehtia heistä. Jos vanhempia ei ole, lasten mahdollisuudet päästä esimerkiksi kouluun (josta saa päivittäin ruokaa) ovat hyvin heikot. Pysyäkseen hengissä he päätyvät jonnekkin, mistä helpoiten saa rahaa. Työnteon lisäksi näitä mahdollisuuksia on esimerkiksi sotaan lähteminen tai itsensä myyminen. Lapsityöntekijät ja lapsisotilaat ovat tehokkaita ja halpoja, siksi niitä suositaan. Tämä puolestaan aikaansaa sen, että työikäisten on vaikeampi löytää työpaikkaa, koska lapset saavat ne heidän edestään.
Totta on se, että lapsityö on tilanteissa, joissa koulutukseen ei ole rahaa ja vanhemmat ovat sairaita, lasten perheille tai lapsille loogisin ratkaisu. Heidän päätöksiin ei voi suuremmin vaikuttaa, mutta tähän tilanteeseen päätymiseen voidaan.

Ratkaisuja on monia. Esimerkiksi aids-tietouden levittäminen vähentää aikuisten sairastumisia, kuolemisia ja lasten jäämistä orvoiksi. Lasten koulutuksen hyötyjen kertominen valtioiden päättäjille voi auttaa vähentämään tai jopa poistamaan koulujen lukukausimaksut (esimerkki Tansaniasta 2004-2008). Koulutusmahdollisuuksien lisääminen puolestaan vähentää köyhyyttä, väestönkasvua, sairausten leviämistä ja nälänhätää jotka ajavat lapset "huonoihin" töihin. Rokotuksista kertominen ja rokotuskampanjat vähentävät lapsikuolleisuutta, ja sen myötä myös väestönkasvua, joka johtaa yksittäiset perheetkin hätään ja, taas kerran, näiden perheiden lapset töihin.

(Näitä ratkaisuja tekee päivittäin Unicef. Jos haluat auttaa meitä, voit lahjoittaa oikealla olevaan laatikkoon tai käymällä sivuilla www.unicef.fi)
Kuitenkin ihan ensimmäisenä pitäisi jättää polkematta kehitysmaita nyt. Millään kehitysavulla ei ole tulevaisuuden kannalta suurtakaan merkitystä, jos me edelleen jatkamme epäreiluuden suosimista jokapäiväisillä ratkaisuillamme. Sillä kehitys voi tapahtua vain, jos joku ei jatkuvasti tuhoa kaikkea aikaansaatua. Miksi muuten monien vuosikymmenten auttamisen jälkeen asiat olisivat edelleen huonossa jamassa, ellei olisi ihmisiä jotka hyötyisivät tästä toisten huonosta tilanteesta. Yhteiskunta perustuu epätasa-arvolle, ja jopa Suomessa pidetään esimerkiksi asunnottomia asunnottomina vain jotta asunnoille olisi jatkuvasti kysyntää.
Polkematta jättäminen tarkoittaa sitä, ettei suosi epäreiluja tuotteita.
Kahdeksanvuotias Razu työskentelee vetokärrytehtaalla. Hän ansaitsee suunnilleen 500 takaa, eli noin 10,60 euroa kuukaudessa, theden työtä 10 tuntia päivässä. Sähkökatkosten aikana hän saa leikkiä ystäviensä kanssa.

Reilu kauppa mainostaa tällä hetkellä tuotteitaan lauseella "maailma muuttuu ostos kerrallaan." Se, jos mikä, sai omat silmäni avautumaan, kun sen ensi kerran näin. Ekologiset ja reilusti valmistetut tuotteet nostetaan noinkin simppelin lauseen voimin maailmanparannustasolle, missä ne eivät todellakaan ole. Niin, maailma muuttuu ostos kerrallaan, huonompaan suuntaan! Minkään tuotteen ostaminen ei muuta maailmaa paremmaksi, sillä jokainen tuote on valmistettu, ehkä pakattu ja sitten kuljetettu, eikä mikään noista edistä maailman hyvinvointia millään tavalla. Reilun kaupan tuotteilla ei vain ole niin huonot seuraukset kuin muilla. Ne eivät siis ole millään lailla hyviä tai maailmaa parantavia, vaan enemminkin neutraaleja. Siispä reilun kaupan tuotteen ostamisen pitäisi ihanteellisessa tapauksessa olla tavallinen asia, ei sankariteko. Ja reilun kaupan tuotteissa hintaa lisää ihan reilut asiat, joista jokaisen pitäisi olla valmis maksamaan.

José González - Teardrop

Syy, miksi luokittelin tämän kirjoituksen tunnisteella "rakkauden vallankumous" on se, etten usko että maailman ongelmia voidaan poistaa vihalla. Tein Irc-Galleriaan samannimisen yhteisönkin.

Upeat kuvat on ottanut GMB Akash.