Egon takaa

Ristiriitaiset ajatukset poukkoilevat päässäni, kun en tiedä kirjoittaakko mitään.

Asetan itseni likoon kuitenkin itseni takia, omien silmieni alle.
Sillä oikeasti ei minun kirjoituksillani ole mitään merkitystä tai painoarvoa muille.

Olen kulkenut pitkään silmät ummessa, kuvitellen että kaikki oikeasti pyörii ympärilläni,

kannustaen itseäni siihen sillä, että terve itsekkyys on hyvästä. 'Oikeasti kaikki mitä teemme on pohjimmiltaan itsekkäiden syiden voimasta, ja olenhan sentään elämäni tärkein ihminen', olen ajatellut, ja ottanut vastaan kun on tarjottu. Olen saattanut unohtaa jopa kiittämisen, sillä tarkoituksenani on ollut pyrkiä siihen että teen siten miten tuntuu hyvältä, en miten säännöt tai odotukset vaativat. Olen pitänyt itseäni muita parempana.

Minua hävettää

ja haluaisin pyytää anteeksi kaikilta joita olen kohdellut huonosti, loukkaavasti, ajattelemattomasti. Joiden halut olen siirtänyt sivuun omani tieltä.

Joiden juttuja en ole jaksanut kuunnella, koska "ei ole tuntunut siltä."
Joille en ole tarjonnut apuani, mutta joilta olen ottanut sitä vastaan.
Joiden huomiosta olen nauttinut täysin siemauksin

ymmärtämättä, että ystävyys on vuorovaikutusta.

Joskus se mikä on parasta minulle ei välttämättä tunnu hyvältä.
Beach House - Take Care

22
Nyt, kun maailmassa rytisee ja ihmiset alkavat joidenkin

mukaan heräilemään, tulee välillä hyvin pieni ja heikko olo.

On vaikea olla noteeraamatta sitä, kuinka asioita tapahtuu

ja on tapahtunut hurjalla vauhdilla viimeisen sadan vuoden

aikana, ja kuinka se kaikki kiihtyy kiihtymistään. Suunta on

jokin, jonnekin tässä ollaan menossa. Tämäkin on merkki siitä,

vaikkakaan ei yhtä suuri ja mullistava kuin muut lähi-idän

mellakat ja mullistukset.

Tuntuu välillä, että tämä kaikki on liikaa. Otamme liian suuria

askeleita kerralla, kaikki muuttuu liian nopeasti. Seuraako tätä

täysi romahdus? Tämä on kamalaa, sillä muutos pelottaa. Kukaan

ei voi nähdä mihin ollaan menossa, ja minä olen liian pieni edes

puhumaan maailman ongelmista, aivan liian pieni ja heikko

tajuamaan edes murto-osaa tästä.

Minun ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä, anteeksi, on

vaikea katsoa ymmärtämättä. Seurata hämillään tätä kaikkea

rytinää vailla mitään mihin tarttua, mitään ajatusta siitä mihin

ollaan kulkemassa. Ainoa, mitä voin tehdä auttaakseni itseäni

on heittäytyä luottamukseen, olla huolehtimatta ja antaa asioiden

vain tapahtua, sillä niin ne tekevät kuitenkin päätinpä mitä tahansa.