20. kesäkuuta 2011

22
Nyt, kun maailmassa rytisee ja ihmiset alkavat joidenkin
mukaan heräilemään, tulee välillä hyvin pieni ja heikko olo.
On vaikea olla noteeraamatta sitä, kuinka asioita tapahtuu
ja on tapahtunut hurjalla vauhdilla viimeisen sadan vuoden
aikana, ja kuinka se kaikki kiihtyy kiihtymistään. Suunta on
jokin, jonnekin tässä ollaan menossa. Tämäkin on merkki siitä,
vaikkakaan ei yhtä suuri ja mullistava kuin muut lähi-idän
mellakat ja mullistukset.

Tuntuu välillä, että tämä kaikki on liikaa. Otamme liian suuria
askeleita kerralla, kaikki muuttuu liian nopeasti. Seuraako tätä
täysi romahdus? Tämä on kamalaa, sillä muutos pelottaa. Kukaan
ei voi nähdä mihin ollaan menossa, ja minä olen liian pieni edes
puhumaan maailman ongelmista, aivan liian pieni ja heikko
tajuamaan edes murto-osaa tästä.

Minun ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä, anteeksi, on
vaikea katsoa ymmärtämättä. Seurata hämillään tätä kaikkea
rytinää vailla mitään mihin tarttua, mitään ajatusta siitä mihin
ollaan kulkemassa. Ainoa, mitä voin tehdä auttaakseni itseäni
on heittäytyä luottamukseen, olla huolehtimatta ja antaa asioiden
vain tapahtua, sillä niin ne tekevät kuitenkin päätinpä mitä tahansa.

6. kesäkuuta 2011

Syyt ja seuraukset

Tämä artikkeli sai minut hyvin surulliseksi, vaikka sen tarkoituksena onkin suremisen sijaan saada ihmiset elämään elämänsä NYT siten ettei mitään tarvitsisi katua koskaan myöhemmin. Siinä sairaanhoitaja paljastaa viisi yleisintä asiaa, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan.
Kukaan ei haluaisi katua jotakin elämässään kuolinvuoteellaan.
Kukaan ei halua ajatella menettäneensä ehkä tärkeitä hetkiä tai kallisarvoista aikaa.
Minä en halua ajatella että hetkiä tai aikaa voisi yleensäkään menettää.

Minusta jokainen hetki on lahja, ja jokaisesta kokemuksesta voi saada mukaansa jotakin ainutlaatuista (huomaan toistavani itseäni jälleen kerran). Tiedättehän niitä hetkiä, jossa luulette päivänne menneen pilalle, olette esimerkiksi myöhästyneet bussista tai jättäneet avaimet lukkojen taakse sisäpuolelle, ja sen seurauksena, vain sen takia, olette päätyneet upeaan paikkaan, kohdanneet merkittävän henkilön tai vaikkapa löytäneet jotakin muuta arvokasta? Siitä yritän tässä kirjoittaa.

Uskon, että kukaan ei ole menettänyt elämässään kokemuksia tai hetkiä, sillä "turhimpaankin" käytetty aika on jättänyt jälkensä meihin tuoden meidät tähän missä nyt olemme (olimmepa sitten tyytyväisiä tähän pisteeseen tai emme). Toki jossitella voi, ja siihen sorrun minäkin helposti. Jossittelu on kuitenkin asia, josta ehkä parhaiten voi huomata kehityksen tapahtuneen: nyt, kun asian näkee jälkeenpäin sen seurauksesta viisastuneena, olisi valmis palaamaan ajassa ja tekemään asian toisin. Jos tuon aikahyppäyksen voisi suorittaa ei tätä oppimista kuitenkaan olisi tapahtunut!

JOS olisin vain katsonut tarkemmin, niin minun ei olisi tarvinnut soittaa talonmiehelle ja maksaa viittä euroa siitä että tämä avaa oven, kun olet jo tunnin myöhässä tärkeästä tapaamisesta,
JOS vain voisin lyödä itseäni menneisyydessä
JOS olisin uskaltanut avata suuni!
JOS ei olisi tarvinnut murheissaan pohtia että "olisi pitänyt" ja "ensi kerralla muistan".

Mutta se, että asian saattoi oppia kertaheitolla, saattoi säästää paljolta vaivalta kun seuraavalla kerralla avainnipun sijainnin tarkasti ennen oven kiinnilaittamista.
Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Päädyin keskustelemaan ajan hukkaamisesta tuntemattoman miehen kanssa ravintolaan jonottaessamme. Tämä mies kertoi hänen vapaa-aikansa maksavan 20 euroa per tunti. Hän myös luetteli asioita joita olisi voinut saman ajan kuluessa tehdä. Käyttää sekin aika hyödyksi. Saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun, kun esitin ajatuksen siitä että kaikki kokemukset voivat olla upeita ja opettavaisia. Emmehän olisi välttämättä koskaan muuten törmänneet, en olisi ehkä koskaan ajatellutkaan koko asiaa, en ainakaan hänen näkökulmastaan! Jotkut tulevat onnelliseksi aikaansaamisesta ja siitä, että tuntevat olonsa tehokkaaksi, mies sanoi. Tottakai, minäkin menen hyvillä mielin nukkumaan kun tiedän tehneeni paljon. Mutta mistä sitä kukaan voi tietää mistä kokemuksista tulevaisuudessa eniten hyötyy? Voimme vain olettaa. Toki television edessä istuminen siivoamisen sijaan voi vaikuttaa ajan haaskaamiselta, mutta juuri se ajankäyttö saattaa toisessa hetkessä kannustaa saamaan vielä enemmän aikaan!

Voisin sanoa, että on turhaa katua menneitä kuolinvuoteellaan, mutta sekään ei välttämättä ole sitä. Turhaa, nimittäin. Sanon siis vain, että on ainakin mukavempi katsoa menneisyyttään positiivisesti. Siitä, että huomaa kurjuudesta seuranneen myös ehkä jotain positiivista, voi ammentaa voimaa myös tämän hetken optimistiseen tarkkailuun.
Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan nurkan takana odottaa.
Ja se tässä on upeinta.

Löysin täydellisesti ajatuksiani kuvaavan lainauksen imgfave.comin kautta.
(Tämä kuva on ihana osoitus siitä, että mikään oivalluksemme ei todennäköisesti ole ainutlaatuinen, vaan luultavasti jonkun muun aiemmin keksimä. Toisaalta, en olisi varmastikaan tätä asiaa näin hyvin osannut tiivistää!)

Matkasi tähän päivään on muovannut sinua parempaan,
ja se on ollut juuri se mitä olet tarvinnut, juuri se mitä sen on kuulunut olla.
Älä ajattele, että olet hukannut aikaa.
Tarvitsit joka ikisen kohtaamasi hetken menneisyydessäsi tuomaan sinut tähän.
Ja tämä hetki on juuri oikea hetki.