22
Nyt, kun maailmassa rytisee ja ihmiset alkavat joidenkin

mukaan heräilemään, tulee välillä hyvin pieni ja heikko olo.

On vaikea olla noteeraamatta sitä, kuinka asioita tapahtuu

ja on tapahtunut hurjalla vauhdilla viimeisen sadan vuoden

aikana, ja kuinka se kaikki kiihtyy kiihtymistään. Suunta on

jokin, jonnekin tässä ollaan menossa. Tämäkin on merkki siitä,

vaikkakaan ei yhtä suuri ja mullistava kuin muut lähi-idän

mellakat ja mullistukset.

Tuntuu välillä, että tämä kaikki on liikaa. Otamme liian suuria

askeleita kerralla, kaikki muuttuu liian nopeasti. Seuraako tätä

täysi romahdus? Tämä on kamalaa, sillä muutos pelottaa. Kukaan

ei voi nähdä mihin ollaan menossa, ja minä olen liian pieni edes

puhumaan maailman ongelmista, aivan liian pieni ja heikko

tajuamaan edes murto-osaa tästä.

Minun ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä, anteeksi, on

vaikea katsoa ymmärtämättä. Seurata hämillään tätä kaikkea

rytinää vailla mitään mihin tarttua, mitään ajatusta siitä mihin

ollaan kulkemassa. Ainoa, mitä voin tehdä auttaakseni itseäni

on heittäytyä luottamukseen, olla huolehtimatta ja antaa asioiden

vain tapahtua, sillä niin ne tekevät kuitenkin päätinpä mitä tahansa.