Keskiviikkona Aura vihdoin pääsi leikkaukseen, jossa taattiin mouruton loppuelämä nyt neljän tuskastuttavan kiiman kärsimisen jälkeen.
Lähellä oleva pienklinikka toimi odotetun myötätuntoisesti ja ammattimaisesti, ja sain hakea pikkuisen kotiin heräilemään jo tunnin päästä ajanvarauksen alkamisesta! Tuohon tuntiin sisältyi siis jopa terveystarkastus (jossa Aura sai paljon kehuja turkkinsa kunnosta ja ruumiinrakenteestaan!) ja leikkauksen jälkeinen kissan paketointi lämpimästi kotimatkaa varten, joten toiminta oli erityisen tehokasta. Nopeus oli ihana juttu senkin takia, että olin hermoillut leikkausta jo yli viikon, ja pureskelin koko odotteluajan sormiani jännityksestä suunniltani.
Kotona neljän tunnin nukkumisen jälkeen Aura heräsi oikein ryminällä, ihan kirjaimellisestikin, kun jätin sen täydellisen tajuttomana pieneksi hetkeksi vahtimatta yläkertaan, ja lähdin hakemaan teetä. Kisu oli juuri silloin herännyt, ja puolitajuissaan seurannut minua alakertaan, enkä vieläkään tiedä miten sen oli edes mahdollista kipittää rappuja alas niin täydellisessä tokkurassa ettei se kyennyt edes seisomaan jaloillaan. Sen jälkeen jouduinkin rakentelemaan esteitä, jotta se ei loukkaantuisi.
Ensimmäisen päivän toipuminen oli varmaan yhtä rankkaa emännälle kuin kissalle, en voinut jättää sitä hetkeksikään vahtimatta, ja meinasin todella pakahtua säälistä joka hetki. Sain onneksi Auran syömään ja juomaankin vähän, kunhan tarjoilin juomat sen lempityyliin lasista. Oli maailman liikuttavinta, kun kissa haki lämpöä ja turvaa sylistä, joten luonnollisesti kaikki muu jäi toissijaiseksi kipeän pikkuisen hoidolle.
Vielä toisena päivänä Auran vointi oli huolestuttavan heikko. Se liikkui lähinnä patterilta toiselle kylmissään, ja vaikutti kärsivän kivuista. Yritin soittaa eläinlääkärille vaikka kuinka monesti, sillä heikkovointisuuden lisäksi myös haava oli tihkunut vähän, mutta en saanut yhteyttä.
Lopulta illalla minua kuitenkin odotti kotona ihana reipas kisu, joka tuli tuttuun tapaan tervehtimään ovelle asti! Haavan paraneminenkin näyttää sujuvan ja vain vähäistä aristusta on jäljellä, mutta nuolemista estävä sukkakin pitää pitää päällä vielä huomiseen. Huh helpotusta!
Ruusun kuulumisista vielä sen verran, että sen lähes jokapäiväinen rohkaistuminen ja reipastuminen tarkoittaa entistä enemmän huomion ja rapsutusten kerjäämistä, ja se viettää nykyään suurimman osan ajastaan tuossa vieressä kehräten. Sen ääntely on vielä vähän säälittävän kuuloista yrittämistä, ja se on monissa jutuissa ihan superhölmö ja kömpelö, mutta itsensä viihdyttämisessä se on mestari! Ruusu voi pallotella millä tahansa pienellä esineellä tuntitolkulla kyllästymättä, ja tulla sitten taas nokosille syliin kuolaamaan. On täällä siis onneksi vielä ainakin yksi vauva! ♥
Tässä vielä kovasti eläinlääkärin kehuma pitkula kaikessa komeudessaan! Aikamoinen pötkö, eikö! ♥
