Ajattelin että aika sen tekee ja kaikki muu, ei voi tietää ennalta. Siihen tarvitaan se että tuntee toisen läpikotaisin. Elokuvien hidastetut kohtaukset olivat kyllä kauniita ideoiltaan, mutta optimismi ei riittänyt niiden todeksi uskomiseen. Toki kauan toisensa tunteneet voivat väittää, että tiesivät kohtaamisen hetkellä tulevansa viettämään loppuelämänsä yhdessä, aika kultaa muistot ja niin edelleen. Ystävykset, jotka ystävystyivät jo ennen avausrepliikkiä, intuitio, déjà vu ja niin edelleen.
En ennen tätä päivää.
Silloin, kun arjen keskellä tapahtuu oikeasti hidastettu elokuvakohtaus, ja hetkeksi joku kaikkea sitä ympärillä olevaa todellisuutta suurempi saa maailman sumenemaan, tajuaa aika paljon asioita. Tai oikeastaan sen jälkeen. Kun havahtuu, kun se ikuisuuden tunne menee pois ja sitä tajuaa jääneensä ikävöimään.
Tätä on vaikea kirjoittaa, koska mitkään sanat "aaaaaaaaaaa"n lisäksi eivät voi tarpeeksi hyvin selittää merkittäviä hetkiä menneisyydessä. En edes minä voi sitä enää kokea, turha siis yrittää kertoa muille, tai jotain,
mutta haluan vain kirjoittaa tämän kertoakseni, että
ihmeitä tapahtuu.
P.s. Kaksi muutakin ihmettä tapahtui tänään: Sain vihdoin lukujärjestyksen opiskelujen jatkumisen helpottamiseksi, ja löysin kautta aikojen maailman kauneimman vaatekappaleen itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti