Enimmäkseen sitä

Viime kirjoituksen jälkeen tänne kirjoittaminen on tuntunut hankalalta, sillä uusien ideoiden ja aiheiden pulpahdellessa entistä vauhdikkaammin päähäni olen alkanut hermoilla. Olen, kuten tavallista, luonut itse itselleni paineita siitä että kirjoitusteni pitäisi olla parempitasoisia ja jotenkin hirveän nerokkaita tai oivaltavia. Samoin kuin piirtämisen ja maalaamisen kanssa on käynyt, olen nimittäin havahtunut huomaamaan kuinka vähän olen jaksanut panostaa viimeisimpiin maalauksiini, ja niiden taso on vain laskenut laskemistaan. Lopputulos on täydellinen haluttomuus edes aloittaa yrittämään uudestaan. No, uudet aiheet ovat kuitenkin päässeet käsiteltäviksi, nimittäin kirjoittamisen sijaan olen käynyt pitkiä ja antoisia keskusteluja käyttäen samalla parhaat oivallukseni niihin (haha!).

Kyllä tännekin jotain kirjoitettavaa toki on jäänyt, mutta aion kirjoittaa nyt päiväkirjamaisesti hajanaisista asioista vailla mitään muuta punaista lankaa tai aihetta kuin elämä.

Muutaman viime päivän aikana olen kuullut monelta ihan hämmästyttävissä tilanteissa ja hämmästyttävään aikaan kiitosta siitä, mitä olen saanut aikaan heissä tai heidän lähellään. Enkä ole itse huomannut tehneeni mitään erikoista tai merkittävää, päinvastoin on tuntunut kuin olisin keskittynyt tekemään jo pitkän aikaa aika paljon vain oman hyvänvointini eteen. Joten olen vastannut näille ihmisille, ettei se ole edes minun tehtäväni vastaanottaa kiitosta asioista joita en ole tietäen edes tehnyt. Minusta on aivan äärimmäisen ihanaa toimia välikappaleena, tavallisena itsekkäänä ihmisenä, ja nähdä mitä kaikkea vain tapahtuu ympärillä, ihan lähelläkin. Tulee hirveän ihana olo, sillä muistan samalla ne monet ihmiset, jotka ovat mahdollisesti muuttaneet minun elämääni merkittävästi tietämättään. Olisi kaunista, jos pääsisin joskus kertomaan heille mitä heidän kauttaan on saatu aikaan, ja jatkaa hyvän kierrettä.

Olen myös hihkunut ilosta tajutessani, että oikeastaan jokaisen ihmisen sisältä löytyy pieni hippi (tarkoittaen tässä tapauksessa lähinnä optimistia puidenhalailijaa, voi myös korvata sanalla optimisti tai lapsi). Vaikka sitä vastaan taistelisi ja sen peittäisi miten hyvin, silloin tällöin se silti saattaa näyttäytyä silmien takaa valonpilkahduksena. Minusta on kehittynyt ehkä jo aika taitava kaivamaan sitä esille, sillä eilen kävin yllättävän henkilön kanssa puhelimessa keskustelua luonnon voimakkuudesta ja energiasta, ja yhtäkkiä tajusin jotakin.

"Kuules.. sä kuulostit äsken ihan joltain mun kavereista täällä, semmoselta hipiltä."
"Enkä varmasti, en mä ole mikään hippi"
"Mmhmm.."
"Oikeesti, mä olen niin kaukana hipistä kun voi olla"
"Silti se mitä sä sanoit äsken olis voinut olla hipin suusta"
"Mun sydän on kylmä, enkä mä-"
"Kuules, sä voit väittää mitä vaan mutta oikeesti oot sä vähän hippi, pikkusen. Oot, ihan sama mitä sä sanot."
(...)
"(kuiskaten) Kiitos."

Lisää valoa ja voimaa tähän päivään olen saanut siitä, että päätin tänään syödä ainoastaan hedelmiä ja pähkinöitä (ja okei vähän soijamaitoa), koska sain palkan eilen ja minulla oli jopa rahaa!
Ensin söin pussillisen cashewpähkinöitä ja klementiinejä, sitten sekoitin banaanista, mangosta, persikasta ja soijamaidosta 0,6l pirtelön. Päivälliseksi tein 0,6l pirtelön banaanista, mustikoista, vadelmista ja soijamaidosta, lisäksi söin kaksi avokadoa. Huomiseksi jäi vielä passionhedelmiä, persikkaa, banaania, mustaherukoita, mustikoita ja vadelmia, joista yritän yhdistellä jotakin herkullista. Ihmeellistä kyllä nälkä on lähtenyt todella hyvin, ja olo on energinen ja hyvä. Tällaista päivää en kyllä halua jättää ainoaksi kaltaisekseen, vaan aion jatkaa näitä tulevaisuudessakin!

Melodium - Flacana 05