Poissa silmistä, poissa mielestä

Täällä on kolme rasavilliä pikkupoikaa kylässä,
ja rupesin taas mietiskelemään maailman menoa ja kauheuksia.
Tällä kertaa nimenomaan seuraavaa iloista aihetta:

http://www.child-soldiers.org
http://www.unicef.fi/lapsisotilaat



Varoitus: Video sisältää paljon järkyttävää kuvamateriaalia ja kamalia kertomuksia.

Symbioosi?

Symbiosis by Elanore

Tällä hetkellä ajankohtainen asia mietityttää minua jo ties kuinka monetta päivää, enkä ole varma onko ihmisten kanssa keskustelu yhtään hyvä oman mielipiteen muodostamisen kannalta. Tajusin nimittäin hetki sitten, että muodostan mielipiteeni herkästi henkilökohtaisesti eniten kunnioittamani ihmisen mielipiteen pohjalta, siten etten edes huomaa tekeväni käännöstä, tai poikkeavani omista ajatuksistani. Koen, että muiden ajatukset ovat omiani, jos olen niiden kanssa samaa mieltä, ja tässä tapauksessa en enää tiedä mitä mieltä olen.

Kyseessä on nimittäin sitoutuminen, omistautuminen ja parisuhde.
En tiedä, onko loppujen lopuksi toisiin ihmisiin tarttuminen hyvä vai huono asia?

Ensinnäkin se, että haemme muista ihmisistä onnea, on ehkä hiukan nurinkurista, sillä onni on lähtöisin aivan jostain muualta kuin meitä ympäröivästä maailmasta. Luin joskus jostain pienen tarinan, jossa Luoja yrittää etsiä piilopaikkaa johon kätkeä onnen. Meren pohjasta, aavikon keskeltä ja korkeimman vuoren huipulta etevimmät sen saattaisivat löytää, joten lopulta hän kätkee sen ihmisten sisälle. Sieltä kukaan ei sitä löydä, sillä kaikki hakevat onnea itsensä ulkopuolelta. En muista mistä tuon pätkän löysin, mutta se on valitettavan totta. Tarina näkyy siinä, että kaikissa ihmissuhteissa kärsiminen ja sydänsurut tuntuvat johtuvan nimenomaan siitä, että sijoitamme onnemme toisiin ihmisiin, ja kieltäydymme olemasta onnellisia ilman niitä.* Meille on opetettukin, että ilman asuntoa, perhettä, seurustelukumppania, rahaa jne emme voi olla täydellisen onnellisia. Kukaan ei haluaisi olla yksinäinen tai koditon jouluaattona, sillä sen täytyy olla kurjaa! Jokainen tarvitsee jotakin, mihin tukeutua! Vaikka loppujen lopuksi oma asenne ja suhtautuminen vaikuttaa siihen, kuinka onnellinen voi olla.
No, seuraavaksi se, että siirrämme onnemme ihmisiin, aikaansaa riippuvuuden. Olemme riippuvaisia ihmisistä, ja tätä riippuvuutta olen kuullut kutsuttavan myös rakkaudeksi. Oikeassa rakkaudessa ei kuitenkaan ole menettämisen pelkoa (Raamatunkin mukaan), tai vaatimuksia siitä, että rakastetun on pysyttävä lähellä vain edistämässä minun hyvää oloani, päinvastoin.* Aito rakkaus antaa tilaa, eikä ihminen toista rakastaessaan takerru tähän.
Parisuhde itsessään tuntuu siis useissa tapauksissa lähes sotivan rakkauden ajatusta vastaan, sillä suhteessa ihmiset "omitaan" ja niihin ripustaudutaan sokeasti. Yhdessäolon onnea varjostaa irti päästämisen pelko, ja harvat uskovat voivansa olla onnellisia läheisen ihmisen lähdettyä. Se on nurinkurista. (*nämä ajatukset lainattu kirjasta Havahtuminen, kirjoittanut Anthony de Mello)

Raamatussa siis kerrotaan, ettei aidossa rakkaudessa ole pelkoa (1. Joh 4:17-18). Kuitenkin avioliitto ja sitoutuminen on ihana, kunnioitettava asia, se sanotaan monessa kohdassa. Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, ja kuten Kristus ja seurakunta, tulee miehestä ja naisesta yksi, ja jokaisen tulee rakastaa puolisoaan kuten itseään. Tästä puhutaan myös esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa luvussa 19, mutta se päättyy jakeeseen 12 niin, että: "On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon." Tämä lähestulkoon kumoaa kaiken aiemmin kerrotun, samoin kuin kohdat, joissa kehoitetaan luopumaan kaikesta maallisesta, mukaanluettuna perheenjäsenet, lapset ja muut läheiset. Tämä voi toki tarkoittaa myös henkistä luopumista, siten että elää perheensä kanssa mutta ei sido itseään tai onneaan siihen millään tasolla, vaan voi olla valmiina luopumaan kaikesta siitä milloin vain.
Toisaalta, kaiken lisäksi, ihminen joka ei elä parisuhteessa tai missään ihmissuhteissa, säästyy samalla niiden kiusauksilta. Ja vain itseään harjoittamalla, kiusauksia voittamalla, on mahdollista kehittyä.
Niinpä parisuhde ja uskollisuus tarjoaa harjoitetta varmasti vaikka koko loppuelämän ajaksi.

Voodoo Child - Patient Love

Mitä tästä opin

Before sunrise by Cj Tanedo

Ei ole varmaankaan mitään niin kehittävää ja ihanaa, kuin oivaltaa jotakin uutta itsestään!

Olen viime aikoina keskustellut ja käynyt läpi huoletonta elämänasennettani, sillä olen joutunut perustelemaan uusille ihmisille sitä miksi elän tilanteessa missä elän, ja sen lisäksi myös eilen itselleni sitä miksi jouduin tilanteisiin joihin jouduin, toistuvasti vieläpä samanlaisiin. Löysin nimittäin itseni eilen kampin linja-autoaseman tunnelista humaltuneiden ja mielettömän pelottavien mielisairaiden ihmisten keskeltä viideltä aamuyöstä, kun ystäväni lähti omaan bussiinsa ja jäin yksin tunniksi ilman tekemistä tai kovin turvallista oloa.
Ja kun rupesin miettimään, miten taas päädyin jo tuttuun tilanteeseen, ymmärsin että olin ajanut itseni siihen tietoisesti. Matkustin nimittäin eilen Helsinkiin pikkujouluihin ilman mitään tietoa paluumatkan juna- tai bussiaikatauluista, niiden hinnoista, omasta rahatilanteestani tai mahdollisista nukkumapaikkamahdollisuuksista Helsingissä, suunnitelmissa lähteä juhlien jälkeen Lahteen. Tiesin jo etukäteen, että pikkujoulut kestäisivät ainakin puoleenyöhön, en vain tullut ajatelleeksi että silloin eivät ole auki rautatie- eivätkä linja-autoasemat, eikä julkisia kulje yöaikaan aivan samalla tavoin. Jo matkan puolessa välissä soittimestani loppui akku, ja tajusin ottaneeni mukaan juhlavaatteiden lisäksi yhden ohuenohuen villapaidan. Olin liikkeessä siis koroissa ja pikkumustassa, laskin lähtiessäni vain sisätilamahdollisuuksien varaan. Kännykässäkin riitti akkua vain vahingossa, enhän sitäkään tietenkään tarkistanut ennen lähtöäni.

Keksimme kuitenkin ystäväni kanssa 24h auki olevan McDonaldsin ja muita hyviä sisätilapaikkoja, eikä olo muuttunut täysin toivottomaksi missään vaiheessa. Eihän tilanne toivoton ollutkaan, varsinkaan moniin muihin aiempiin kokemuksiini verrattuna. Keskiyöllä eksyileminen ja muu samantapaisiin ongelmiin joutuminen ei nimittäin yleensä ole minulle mitenkään harvinaista, ja jotenkin olen huomannut löytäväni itseni todella usein mitä kummallisimmista paikoista ilman karttaa, kännykkää tai ketään, joka osaisi neuvoa edes oikean suunnan, tien lähimpään vessaan tai bussipysäkille. Eikä se kaikki voi olla sattumaa tai "huonoa onnea", kyllähän osa syystä on aina minun.

En ole ikinä kuvitellutkaan olevani mitenkään tarkka tai varovainen yleisesti minkään suhteen, mutta vasta viime viikolla keskustellessani kahden minun mittapuuni mukaan menestyneen ja hyvässä tilanteessa olevan aikuisen kanssa, tajusin miten välinpitämättömältä ja varomattomalta yleisestikin tämänhetkiset valintani kuulostivat. Kuten myös perusteluni niille. Totta on se, että olin kumpaakin henkilöä paljon nuorempi (kummatkin sanoivat että olen vain "nuori ja huoleton"), mutta uskon että asiaan liittyy muutakin, eivät nimittäin monet ikäiseni ystävät joudu niin usein niin suuriin vaikeuksiin huolimattomuuttaan. Oikeastaan en tiedä kovinkaan montaa yhtä huolimatonta ihmistä kuin minä koen olevani. Ja sitä minä eilen sitten siellä kylmillä penkeillä keskiyöllä istuessani mietin.

Jostain syystä ymmärsin kaiken sillä hetkellä hyvin selkeästi, kun pirteän näköinen, siistiin merkkituulipukuun pukeutunut nainen soi jotenkin tutun säälivän katseen puoleeni. Saatoinhan minä näyttää ehkä vähän surkealta äärettömän vähän lämmittävissä juhlavaatteissani, hiukset sotkussa ja koko yön valvomisen merkit kasvoilla, vaikken kokenutkaan tilannetta mitenkään järkyttäväksi. Tajusin yhtäkkiä, että olisin, ja olen aina halunnut viestittää kaikille niille, joiden kuvittelin pitävän minua säälittävänä, että ei hätää, tämä ei ole minulle mitenkään uutta, kestän kyllä. Halusin tuntea olevani vahva selviytyjä, jota vastoinkäymiset eivät lannista. Joka ei valittaisi kylmästä ainakaan pariin viikkoon niiden koettelemusten jälkeen. Joka kasvaisi vastoinkäymisten avulla aina vain kestävämmäksi. Minusta on äärimmäisen arvostettavaa pärjätä missä vain tilanteessa rasittamatta siinä muita ihmisiä, ja kuuntelen mielelläni mitä hulluimpia selviytymistarinoita tosielämästä.
Vaikka samallahan tietenkin minun pitäisi oppia huolellisemmaksi kerta kerran jälkeen, ja tehdä vaikka kuten tiimikaverini viime viikolla sanoi, ettei lähde ikinä matkaan ilman ylimääräistä käteistä, täyttä kännykän akkua ja muuta tarpeellista. Jos varautuu, on aina tietenkin pienempi todennäköisyys joutua pulaan yllättävissä tilanteissa.

Jotenkin en kuitenkaan haluakkaan muuttua. (Tässä kohdassa ikäkommentit ovat tuttuja.) Koen turvallisuuden jossain määrin sellaiseksi, joka erottaa todellisuudesta. Tylsäksi, tutuksi. Joksikin, mistä ei voi oppia. Eihän varustautuminen ennen lähtöä poissulje seikkailuja, mutta jos lähden matkaan ilman täydellisen aukottomia suunnitelmia ja varasuunnitelmia, on matka luultavasti, vaikkei ehkä parempi tai mukavampi niin ainakin mutkikkaampi ja vaihtelevampi.

Ja itsepähän kärsin huolettomuudestani. Ehkä minä joskus opin.

Moby - God moving over the face of the waters

(Tämän ihan mielettömän sävellyksen ikäänkuin löysin juurikin matkustaessani Helsinkiä kohti. En ollut aiemmin tajunnut tämän hienoutta, junassa istuessani, maisemien vilistessä ohi tämä vain iski ensi kertaa.)

Koska sydän sanoo niin

Kun elämässä käy paljon, ja muuttuu paljon, niin alkaa herkästi ajattelemaan sitä kokonaisuudessaan. Pohtimaan miltä tulevaisuus näyttää, mitä siihen mennessä on tullut saavutettua ja mistä virheistä on voinut oppia. Eilen ymmärsin kirkkaasti, etten elä ihan sitä elämää mitä haluaisin. Minulla on paljon suurempia tavoitteita kuin ne, mitä kohti tällä hetkellä olen kulkemassa. Mutta ne tuntuvat kaukaisilta, ja koen olevani kovin heikko ja epävarma kaikesta, joten en tätä ennen ole uskaltanut edes sanoa niitä ääneen. Nyt, kun silmäni rävähtivät kertaheitolla kunnolla auki, sain kuitenkin tartuttua toimeen ja puhelimeen. Vielä itkiessäni, kun en vielä tarkasti tajunnut mitä olin tekemässä, toisessa päässä puhelimeen vastattiin jo. Ja jotenkin kaikki järjestyi. Tai ei kaikki, eikä järjestynytkään, mutta lähinnä selviytyi omissa ajatuksissani.
Näin kokonaisuuden selkeästi, ja ymmärsin suunnan olevan minulle nyt se, mikä tuntuu oikealta. Se, mitä pidin suunnannäyttäjänä taisikin olla este, tai vähintäänkin hidaste, vaikken sitä ehkä vieläkään halua myöntää ihan oikeasti. Ja nyt, kun jouduin päästämään siitä irti, näin itseni ulkopuolelta.
On pelottavaa ja kauhistuttavaa suunnata täysin, täydellisen tuntemattomaan. Sellaiseen mitä en ole koskaan uskaltanut unelmoida ääneen edes ajatuksissani. Ja luottaa siihen että elämä ohjaa ja kantaa minne vain menenkin, ja mitä vain päätänkin. En osaa edes sanoa olenko tosissani tekemässä näin hurjia päätöksiä, enkä paljon mitään muutakaan.
Osaan sanoa vain että nyt tuntuu tältä. Nyt kuulostaa tältä.

Olen yksin, mutta en ole yksinäinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Alone in the flight by Matic Golob

Ulrich Schnauss - Goodbye

Tavattomattomat tavoitteet

Otin taas muutaman askeleen kohti fyysistä parempaa oloa, jonka olen asettanut suunnilleen tämän blogin aloittamisen aikoihin itselleni tavoitteeksi. Tavoitteeni muodostuu monesta eri määränpäästä, joita kaikkia lähestyn tasapainoisesti samaan tahtiin ilman turhaa kiirettä tai pakottamista, sillä se tuntuu ehdottomasti tehokkaimmalta tavalta kehittyä ja pitää kehittymisen halua yllä.
Tajusin nimittäin pitkästä aikaa taas eilen, että ihan oikeasti esimerkiksi muutaman kilon pudottaminen voisi keventää oloa ihan yleisesti, vaikken koekkaan olevani kovin kaukana ihannepainostani. En tarkoita siis mitään raivokasta nälkäkuurilaihduttamista, vaan monipuolinen ruoka plus säännöllinen liikunta -tyylistä juttua, jota olen pikkuhiljaa aloitellut ehkä puolen kuukauden ajan. Säännöllisyys vielä puuttuu, sillä koen tarvetta olla armollinen itselleni esimerkiksi väsyneenä tai kovien pakkasten aikana, mutta eiköhän jonkinlainen rutiini muodostu sitten itsekseen jos on muodostuakseen.

Meditation by Hannah

Mutta niin, tosiaan, tänään kävin ostamassa helokinsiemenöljykapseleita, joiden terveys- ja muista vaikutuksista luin eilen netistä niin paljon että vakuutuin. Olen nimittäin monesti vannonut, etten ikinä tule koskemaan ravintolisiin joita napsitaan purkista, sillä olen teorisoinut saavani kaiken tarvittavan oikeanlaisesta ravinnosta, joka on luonnollisempi vaihtoehto.
No, tajusin ainakin että kehon lisäksi periaatteeni kaipaavat tuuletusta myös, koska ei ravintolisien syöminen ole niin luonnotonta tai väärin kuin kuvittelin. Varmaan suurin osa ruoka-aineistakin on nykyään luonnottomampia kuin kylmäpuristettu siemenöljy. Saa nähdä, miten nopeasti näiden kapseleiden vaikutus alkaa näkyä vaikkapa atooppis-sekaihollani.
Lisäksi löysin vihdoin helpon ja keskipitkän lenkin jonka jaksoin juuri ja juuri juosta kokonaan. Lenkki on viihtyisä järvenrantamaisemineen, 8:n muotoinen, ja matkalla tapaa vuorokauden ajasta riippumatta aina muita lenkkeilijöitä, mistä pidän kovasti. Kaiken lisäksi lenkkiin sisältyy kaksi mäkeä (kummatkin ylä- sekä alamäkiä, sillä juoksen ne kumpaankin suuntaan) ja kahdet pitkät rappuset!
Eipä enää ihanteellisemmaksi voisi muuttua. Muuttua.. muuttua.. muutos. Muutos. Muutos! MUUTOS!

Jon Hopkins - Inner Peace

Nukkumatti ja minä

En nyt takaa kirjoitukseni tasoa, sillä olen niin väsynyt että keskittymiskykyni on melko olematon. Nukkumisen kanssa on nimittäin taas aiempaa vaikeampia ongelmia. Kyllä vain, juuri siitä aion kirjoittaa.

Minulla uniongelmat ovat olleet taakkana jo varmaan kymmenen vuoden ajan, veikkaisin. (Tai vielä kauemmin, jos lasketaan mukaan aika kun pelkäsin lastenlaulujen Nukkumattia niihin aikoihin kun äiti vielä yritti laulaa minut uneen..) Aloin siis kymmenisen vuotta sitten myöhästelemään koulusta aamuisin toistuvasti, koska nukahtaminen oli hankalaa suuren ahdistuksen takia. Siitä ne ovat jatkuneet tähän päivään saakka niin, että olen elänyt viikkokausia muutaman tunnin yöunilla, ja joskus taas nukkunut joka yö terveen määrän. Kaikki mielen ailahtelut ovat näkyneet ensimmäisenä sänkyyn mennessä, ja siitä seuraavaksi opettajien myöhästymismerkinnöissä. Sittemmin unensaanti on ollut ongelma ahdistuksesta riippumatta. Nukkuminen on ollut epämiellyttävä aihe niin kauan kuin muistan, ja nyt viime päivinä olen vihdoin alkanut kiinnostua asiasta, joka näköjään vaivaa muitakin ihmisiä.

Insomnia by Nady

"Unettomuus on tila, jossa ihminen ei yrityksestään huolimatta nukahda, pysy unessa tai hän herää jatkuvasti aamuisin liian varhain. Siitä kärsii lähes jokainen jossain elämänvaiheessa. Arviolta 4–10 prosenttia aikuisväestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta, joka alkaa usein jo murrosiässä Suomessa ilmenee enemmän unettomuutta kuin muualla Euroopassa.

Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia. Krooninen unettomuus onkin yhteydessä huonontuneeseen elämänlaatuun ja sosiaalisiin suhteisiin. Unettomuus altistaa myös sekä somaattisille että psyykkisille sairauksille."

Minulle on kerrottu vaikka minkälaisia ohjeita unensaantiin, sillä esimerkiksi vanhempani ovat vahvasti sitä mieltä, että unirytmini menee miten menee, koska valvon tahallani. Kun unensaannin yrittäminen alkoi vanhempien luona asuessani turhauttaa, menin tietokoneelle, ja sitä pidettiin syynä sille että unirytmini pysyy nurinkurisena. Tottahan se oli jossain määrin, mutta tietokone ei siltikään ole ollut ongelmieni syy missään vaiheessa. Ahdistus ja pelkääminen olivat kyllä pääsyitä jossain vaiheessa, mutta nykyään epäilen sen olevan syy, sillä koen olevani pääasiassa rentoutunut ja rauhallinen. Toki ahdistuneena univaikeudet kasvavat, mutta niiden jatkuminen myös parempina aikoina on epäloogista. Myös myöhään aamulla nukkumista on syytetty, vaikka se on ollut vain uniongelmieni seuraus, kuten siitä seurannut myöhästelykin. Vaikka nykyään heräänkin aikaisin aamulla väsymyksestä huolimatta, en silti saa illalla unta.
Tämä nimenomaan on merkki siitä, että puhutaan unihäiriöstä.

Nuorempana unettomuus ei ollut näin suuri vaiva, sillä jaksoin tehdä asioita normaalin pirteästi nukutuista tunneista huolimatta, ja siksi asian hoitaminen onkin viivästynyt näin pitkän aikaa. Nyt ajankohtaiseksi asian tekee se, että uniongelmani ovat muuttaneet muotoaan. Kun jatkuva, painava väsymys on auttanut saamaan unta jo jopa parin tunnin sisällä iltaisin, niin unettomuus on alkanut katkomaan untani. Silloin aiempi myöhään valvominen vaihtuukin keskellä yötä valvomiseksi, joka on vielä inhottavampaa koska olen silloin vielä väsyneempi kuin illalla, jolloin luovuutenikin on suurimmillaan.
Uusin unihäiriöni on nimeltään toistuvat painajaiset, josta olen tänään lukenut paljon. Siitäkin, kuten muista unihäiriöistä, kerrotaan toki että syynä yleisesti ovat ahdistus, stressi ja niin edelleen, mutta löysin myös mielenkiintoisen lainauksen:

"- Uni on monta kertaa kuin roskis. Se siivoaa meille kertyvää kuonaa. Toisaalta, jos ei nuku kunnolla sitä kuonaa vain alkaa kertyä liikaa. Eli unen puutekin voi aiheuttaa painajaisia."

En tiedä onko tämä sitä, että poimin netistä vain itseäni miellyttävät tiedot, mutta oikeasti tuo kuulostaa ihan loogiselta. Painajaiseni ovat yleisestikin omituisen realistisia, ahdistavia ja viime öinä myös unta käsitteleviä. (Viime yönä esimerkiksi näin unta, jossa minua seurasi kaikkialle uskomattoman sairas ja epämiellyttävä mies (Nukkumatin kosto?), joka ei tehnyt missään vaiheessa muuta kuin tuijotti tietäväinen, painostava hymy kasvoillaan. Jopa sänkyni vieressä kun yritin nukkua.) Kaiken lisäksi painajaiset ja unettomuus liittyvät kohdallani muutenkin toisiinsa, sillä satunnaisesti ahdistavat unet herättävät minut keskellä yötä, ja herättyäni nukahtaminen on taas mahdotonta. Sitten olen taas entistä väsyneempi, ja kierre voi alkaa.

Joka tapauksessa toivon saavani jotain vastauksia, kun varaan ajan lääkäriin huomenna. Unilääkkeisiin en aio koskea, mutta eiköhän maailmasta löydy muitakin kuin pillerien muotoisia ratkaisuja. Pljhgghfg.

Lainaukset: Wikipedia & mtv3

Mistä tänään puhuttaisiin?

En halua paasata, loukata enkä viisastella nyt sillä, mitä aion kirjoittaa. Oikeastaan minua jäi vaivaamaan tämänpäiväinen mielenkiintoinen keskustelu erään vanhan rouvan kanssa, koska en saanut kerrottua hänelle kaikkea haluamaani keskustelun aikana. Niinpä keskustelu päättyi jonkinlaiseen yhteisymmärryksen puutteeseen, (vaikka kummallekin taisi jäädä hyvä mieli) ja asiat, jotka olisin halunnut hänelle sanoa nousivat mieleeni vasta työpäivän jälkeen. Joten siksi päätin että avaudun aiheesta täällä sen sijaan että palaisin hänen ovelleen.

Aiheena oli ostokset, ja niiden merkitys yhteiskunnallisesti.
Ilmeisestikin yllättävän moni on sitä mieltä, etteivät ostosvalinnat kaupassa ole mitenkään merkittäviä minkään kannalta, ja halpojen tuotteiden valmistaminen ja suosiminen on ihan jees. No, mitä enemmän tutkin asiaa, sen merkittävämmältä juuri tämä aihe tuntuu valintoja tehdessä.

Lapsia tiilitehtaalla Fatullahissa. He saavat provisiota sen mukaan kuinka monta murikkaa he keräävät. 1000:sta maksetaan 0,9 usd.

Miksei halpatyövoimalla tehtyjä tuotteita kannata suosia?
Rouva, jonka kanssa keskustelin, oli sitä mieltä että kaikista köyhimpien, esimerkiksi lasten jotka ovat ajautuneet tekemään töitä, kuuluukin saada jostain elantonsa, ja jättämällä epäreiluja tuotteita ostamatta viemme näiltä viimeisetkin toivon rippeet. Hän käytti myös esimerkkiä Suomesta, jossa vuosikymmeniä sitten ihmiset olivat tehneet töitä nälkäpalkalla ja ilmaisella majoituksella. Oli tärkeää, että näillä ihmisillä oli edes tällainen mahdollisuus. Tottakai, jos se on ainoa mahdollisuus. Mutta tällä hetkellä kaikkialla on muitakin mahdollisuuksia. Harva tekee työtä ruoasta ja makuupaikasta, jos mahdollisuutena on saada työstään palkaksi rahaa.
Jos kukaan ei ostaisi epäreiluja tuotteita, eikä niitä sen seurauksena enää voitaisi valmistaa, kehitysmaissa työntekijät voisivat saada rehellistä palkkaa tekemästään työstä, työolosuhteet olisivat turvallisemmat ja työajat normien mukaiset. Aiheuttaisiko se sen, etteivät kaikista epätoivoisimmat saisi mistään mitään työtä?

Ensinnäkin tilanteessa, jossa länsimaissa kuluttajat käyttäisivät pelkkiä reiluja tuotteita, ei varmastikaan olisi kehitysmaissakaan enää niin heikossa asemassa olevia ihmisiä niin paljoa.

Lapset päätyvät tällä hetkellä töihin sen takia, ettei heillä tai heidän perheellään ole muuta toivoa saada ruokaa, vettä, lääkkeitä tai vaatteita. Jos vanhemmat sairastuvat, lasten tehtävänä on huolehtia heistä. Jos vanhempia ei ole, lasten mahdollisuudet päästä esimerkiksi kouluun (josta saa päivittäin ruokaa) ovat hyvin heikot. Pysyäkseen hengissä he päätyvät jonnekkin, mistä helpoiten saa rahaa. Työnteon lisäksi näitä mahdollisuuksia on esimerkiksi sotaan lähteminen tai itsensä myyminen. Lapsityöntekijät ja lapsisotilaat ovat tehokkaita ja halpoja, siksi niitä suositaan. Tämä puolestaan aikaansaa sen, että työikäisten on vaikeampi löytää työpaikkaa, koska lapset saavat ne heidän edestään.
Totta on se, että lapsityö on tilanteissa, joissa koulutukseen ei ole rahaa ja vanhemmat ovat sairaita, lasten perheille tai lapsille loogisin ratkaisu. Heidän päätöksiin ei voi suuremmin vaikuttaa, mutta tähän tilanteeseen päätymiseen voidaan.

Ratkaisuja on monia. Esimerkiksi aids-tietouden levittäminen vähentää aikuisten sairastumisia, kuolemisia ja lasten jäämistä orvoiksi. Lasten koulutuksen hyötyjen kertominen valtioiden päättäjille voi auttaa vähentämään tai jopa poistamaan koulujen lukukausimaksut (esimerkki Tansaniasta 2004-2008). Koulutusmahdollisuuksien lisääminen puolestaan vähentää köyhyyttä, väestönkasvua, sairausten leviämistä ja nälänhätää jotka ajavat lapset "huonoihin" töihin. Rokotuksista kertominen ja rokotuskampanjat vähentävät lapsikuolleisuutta, ja sen myötä myös väestönkasvua, joka johtaa yksittäiset perheetkin hätään ja, taas kerran, näiden perheiden lapset töihin.

(Näitä ratkaisuja tekee päivittäin Unicef. Jos haluat auttaa meitä, voit lahjoittaa oikealla olevaan laatikkoon tai käymällä sivuilla www.unicef.fi)
Kuitenkin ihan ensimmäisenä pitäisi jättää polkematta kehitysmaita nyt. Millään kehitysavulla ei ole tulevaisuuden kannalta suurtakaan merkitystä, jos me edelleen jatkamme epäreiluuden suosimista jokapäiväisillä ratkaisuillamme. Sillä kehitys voi tapahtua vain, jos joku ei jatkuvasti tuhoa kaikkea aikaansaatua. Miksi muuten monien vuosikymmenten auttamisen jälkeen asiat olisivat edelleen huonossa jamassa, ellei olisi ihmisiä jotka hyötyisivät tästä toisten huonosta tilanteesta. Yhteiskunta perustuu epätasa-arvolle, ja jopa Suomessa pidetään esimerkiksi asunnottomia asunnottomina vain jotta asunnoille olisi jatkuvasti kysyntää.
Polkematta jättäminen tarkoittaa sitä, ettei suosi epäreiluja tuotteita.
Kahdeksanvuotias Razu työskentelee vetokärrytehtaalla. Hän ansaitsee suunnilleen 500 takaa, eli noin 10,60 euroa kuukaudessa, theden työtä 10 tuntia päivässä. Sähkökatkosten aikana hän saa leikkiä ystäviensä kanssa.

Reilu kauppa mainostaa tällä hetkellä tuotteitaan lauseella "maailma muuttuu ostos kerrallaan." Se, jos mikä, sai omat silmäni avautumaan, kun sen ensi kerran näin. Ekologiset ja reilusti valmistetut tuotteet nostetaan noinkin simppelin lauseen voimin maailmanparannustasolle, missä ne eivät todellakaan ole. Niin, maailma muuttuu ostos kerrallaan, huonompaan suuntaan! Minkään tuotteen ostaminen ei muuta maailmaa paremmaksi, sillä jokainen tuote on valmistettu, ehkä pakattu ja sitten kuljetettu, eikä mikään noista edistä maailman hyvinvointia millään tavalla. Reilun kaupan tuotteilla ei vain ole niin huonot seuraukset kuin muilla. Ne eivät siis ole millään lailla hyviä tai maailmaa parantavia, vaan enemminkin neutraaleja. Siispä reilun kaupan tuotteen ostamisen pitäisi ihanteellisessa tapauksessa olla tavallinen asia, ei sankariteko. Ja reilun kaupan tuotteissa hintaa lisää ihan reilut asiat, joista jokaisen pitäisi olla valmis maksamaan.

José González - Teardrop

Syy, miksi luokittelin tämän kirjoituksen tunnisteella "rakkauden vallankumous" on se, etten usko että maailman ongelmia voidaan poistaa vihalla. Tein Irc-Galleriaan samannimisen yhteisönkin.

Upeat kuvat on ottanut GMB Akash.

Kun asiat vain tapahtuu

Vaikka kuinka yrittäisi sitä vastaan taistella tai olla taistelematta, muutosta tapahtuu jatkuvasti. Kehityn kokoajan, ja samalla näen maailman ympärilläni erilaisena, se ikäänkuin kehittyy mukanani. Tai minä sen mukana. Mitä ikinä teenkään, en voi estää sitä.
Viime viikko oli yhtä suurta muutosta. Tajusin sen vasta jälkeenpäin, kun viikon reissun jälkeen kotiin palatessani aloin etsimään koulutuspaikkoja hakusanoilla sosiologia, yhteiskunta sekä kapitalismi. Ja löysin etsimäni! Ihmeellistä, etten ollut ikinä ennen kuullutkaan, että esimerkiksi yliopistossa voi tälläkin hetkellä opiskella asioita joista olen aina ollut kiinnostunut. Yhteiskunnan tarkastelemista kriittisesti opetetaan jopa täällä, kotipaikkakunnallani. Tieto siitä sai opiskeluinnostukseni heräämään ihan uudella lailla; voin päästä näkemään ja oppimaan lisää asiasta joka kiinnostaa! Ja ehkä jopa tekemään muutoksia ja työskentelemään asian parissa tulevaisuudessa. Ja oi, kuinka kiitollinen tästä kaikesta olenkaan. Siitä, että lähdin työmatkalle, ja tajusin kaiken tämän.

Saman matkan aikana törmäsin omiin heikkouksiinikin nähden ne ensi kertaa näinkin realistisesti. Ja ymmärsin että voin itsekin edesauttaa muutoksen tapahtumista niin, että kehityn. Olen vasta matkalla, keskeneräisenä, mutta asian näkeminen kirkkaasti tulee varmasti auttamaan sen ratkaisemisessakin. Tai sitten annan sen ratkoutua itsestään, kuten olen huomannut tapahtuvan kuitenkin.
Kotiin palattuani olen innostunut myös kitaransoitosta uudestaan aivan mielettömästi, ja huomannut että olen siinäkin paljon parempi kuin mitä muistin. Innostus auttaa asiaa, samoin halu kehittyä. Kuuntelin viikko sitten tätä kappaletta, joka liittyi vahvasti elämääni muutama vuosi sitten. Kuuntelin silloin kyseistä yhtyettäkin paljon, sittemmin se on painunut uusien löytöjen alle. Nyt kuitenkin minut valtasi valtava innostus opetella kaikki tuon kappaleen kolme kitaraa, ja muutaman päivän aikana sainkin kaikki opeteltua siten, että olisin toivonut voivani soittaa niitä itselleni taustaksi. Harmi, että minulla on vain kaksi kättä ja yksi kitara.
Muuta en ole kotiin palattuani oikeastaan ehtinytkään saada aikaiseksi,
mutta ei se mitään.
Nyt onkin aika vain nauttia.

Devotchka - The Winner Is

Careful one

En tiedä, mikä minuun taas iski, kun päätin viettää viime yöni tunnelman tiivistävää videota rakentaen ja kuvaten. Se lähti yksinkertaisesta ajatuksesta, kun halusin videokuvata mielettömän tunnelmallisen huoneeni sen sijaan että olisin ikuistanut tunnelman valokuvaan, maalaukseen tms. Pian uudet ideat ja sopivan musiikin etsiminen saivatkin minusta yliotteen, ja pian huomasinkin kellon olevan jo.. yksitoista (aamulla)?! Oho, en tiennytkään että aika oikeasti juoksee noin kovaa.
No, joka tapauksessa. Aloitin siis videoimaan kaikkia ihania yksityiskohtia, joita yö tarjosi, ja huomasin kehittyväni itsellenikin hämmästykseksi mielettömän pikaisesti. En aiemmin ollut kokeillutkaan mitään vastaavaa, ja oli ihana huomata kuinka helposti flow-tila vei mukanaan ja opin kaikkea kivaa ja uutta. Löysin helposti myös oman tyylini, se on aika.. Nooramainen?
Videon taustalle sopi mielestäni kaikista parhaiten vetelehtivä mutta tunnelmallinen Sigur Rósin kappale. Sen tarina ilmeisestikin kertoo Norjan mytologisesta hahmosta, jonka nimen vapaa käännös englanniksi on "careful one". (Uskon, että minun pitäisi tuntea pistos sydämessäni tässä kohtaa.) No, onneksi en tehnytkään tulkintaa kappaleesta vaan siitä hetkestä.

Kertokaa, mitä pidätte, olkaa niin ystävällisiä.

Marraskuu from Kaisla Keskeneräinen on Vimeo.

Olen nyt kyllä istunut aivan liikaa tietokoneen edessä, ihan hävettää. Vietin nimittäin tämän yön lisäksi eilisen päivänkin aika pitkälti samassa huonoryhtisessä asennossa - Saint Walden's Schoolin sivuja tehden. En tiedä, milloin he päivittävät uuden layoutin sivuillensa, mutta minun osaltani valmista versiota voitte ihailla sillä välin täältä. Tänään koitan yrittää saada aikaan jotain rakentavaakin, mikäli se väsymykseltä onnistuu.

Hiljaisuudessa kuulen itseäni

Muutamina viime päivinä olen tuntenut oloni äärettömän tyyneksi ja hyväksi, vaikka oikeastaan elämäni ei liiku konkreettisesti oikein minnekään. Olen kuitenkin lukenut kirjoja jotka ovat auttaneet käsittämään elämää jollain tasolla vieläkin tarkemmin ja konkreettisemmin, ja ollut itseni kanssa (toisin sanottuna meditoinut, mutta se on ehkä vähän liian hienosteleva sana käytettäväksi) pitkiä aikoja rauhassa, kuunnellen ja tarkkaillen. Ja se on tuottanut tulosta jonka uskon voivan vaikuttaa myös työelämään ja kaikkeen muuhun missä nyt on mennyt heikommin.

Meditation by sesfitts

On upeaa huomata muutoksia omassa kehossaan, ja löytää ongelman ydin esimerkiksi ihon tai hiusten kunnon suhteen. Ongelman löytäminen helpottaa nimittäin myös sen korjaamista, ja nyt tavoitteenani on siirtyä esimerkiksi vähähiilihydraattisempaan ruokavalioon. Se tarkoittaa käytännössä sokerista ja valkoisista jauhoista luopumista, vaikka ihan aitona sokeririippuvaisena koen katsovani tavoitettani hirveän kaukaa, pelottaa ihan aloittaa koko matkan teko. Mutta askel kerrallaan voin ehkä päästä sinne jonakin päivänä.
Olen huomannut viihtyväni myös hämärässä, tunnelmallisessa kynttilänvalossa yhä enemmän, ja suitsukkeiden sytyttäminenkin tuntuu luonnolliselta ja helpolta tavalta aloittaa arjessa pysähtyminen. Tämä alkaa kuulostaa jo omiin korviinikin hippeilyltä, mutta seuraan silti hämmentyneen määrätietoisesti edessäni näkyvää valoa. Se vain tuntuu oikealta.
Enkä yritä patistaa ketään lähtemään mukaani, koska jokaisen on itse löydettävä elämässään se mikä tuntuu voimakkaiten ja parhaimmalta. Olen vain itse kokenut viime aikoina niin vahvoja asioita, ja ymmärtänyt unienikin sanoman selvästi aiempaa voimakkaammin (voisin jopa kertoa tässä välissä, että tajuan nyt nähneeni muutama kuukausi sitten enneunta, jonka tapahtumat ovat nyt juuri siinä vaiheessa että oivalsin tienneeni kokoajan mitä on ollut tulossa tapahtumaan), että haluaisin auttaa muitakin mahdollisesti päästä samaan olotilaan.

Omituista tässä kaikessa hyvässä olossa on, että en kaipaa edes facebookkia, vaan sieltä lähteminen sykähdytti vain sen hetken. Enkä mitään muutakaan mistä olen alkanut huomaamattani luopumaan (työnteko, haha!). Kaikki vain sujuu ja menee eteenpäin, muuttuu, ihan itsestään.

Löysin muuten tänään kaiken lisäksi aivan uskomattoman upean artistin, jonka haluan jakaa myös teidän kanssanne.

Ulrich Schnauss - As if you've never been away

Niin, ja vielä haluan esitellä sivuston, josta olen onnistunut poimimaan hyvin sanoiksi muodostettuja ajatuksia. Osoite on: www.valaistuminen.com

Opening - avautuminen

Internet on kamala paikka. Ensinnäkin, sitä kutsutaan paikaksi, vaikkei se konkreettisesti ole, eikä sinne voi mennä. Sitä kautta ei myöskään, vastoin yleistä tapaa puhua, voi huolehtia ihmissuhteistaan. Sillä minkälaista yhteydenpitoa on keskustella näytön kanssa kirjaimilla merkittyjä painikkeita painamalla? Miten voin väittää olevani hyvä ystävä, jos jaan kuulumiseni tasapuolisesti kaikille ihmisille facebookin kautta, tai painaan satunnaisesti tykkää-painiketta jonkun ystäväni suuresta saavutuksesta? En minä tiedä. Enkä silti ole ketään parempi tai huonompi, sillä käytän tätä yhteydenpitovälineenä siinä missä varmasti moni muukin suomalainen. Enkä ole siitä ylpeä.

Nyt kuitenkin olin tehnyt päätökseni siirtyä askeleella ehkä kohti parempaa, ja poistaa facebook-tilini. Messenger on jo pois käytöstä, mutta käytännössä olen korvannut sen vain Skypellä, jonka kautta teen täysin samaa mitä sen kilpailevan ohjelman kautta tein. Lisäksi nyt perustin uuden blogin, jolla ilmeisesti aion jakaa kuulumisiani samalla tavalla kuin facebookin kautta olen tähän asti tehnyt. Niin, että kirjoituksiani voidaan kommentoida ja niistä voidaan tykätä, ja niin, että pääsen edelleen jakamaan mielipiteitäni julkisesti. En tiedä, miksi minun on huijattava itseäni näin, varsinkin kun tämä ei todellakaan vaikuta oikeasti mitenkään internetistä irtipääsemiseen. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että facebookin käytön lakkauttaminen auttaa vähentämään tämän inhottavan kirkkaan näytön edessä toimettomana istumista.

Näin iloisesti alkaa toisen blogini tarina.


Kuvapainotteisempi blogini löytyy osoitteesta http://www.paperisilppua.blogspot.com

Ikävä