Symbioosi?

Symbiosis by Elanore

Tällä hetkellä ajankohtainen asia mietityttää minua jo ties kuinka monetta päivää, enkä ole varma onko ihmisten kanssa keskustelu yhtään hyvä oman mielipiteen muodostamisen kannalta. Tajusin nimittäin hetki sitten, että muodostan mielipiteeni herkästi henkilökohtaisesti eniten kunnioittamani ihmisen mielipiteen pohjalta, siten etten edes huomaa tekeväni käännöstä, tai poikkeavani omista ajatuksistani. Koen, että muiden ajatukset ovat omiani, jos olen niiden kanssa samaa mieltä, ja tässä tapauksessa en enää tiedä mitä mieltä olen.

Kyseessä on nimittäin sitoutuminen, omistautuminen ja parisuhde.
En tiedä, onko loppujen lopuksi toisiin ihmisiin tarttuminen hyvä vai huono asia?

Ensinnäkin se, että haemme muista ihmisistä onnea, on ehkä hiukan nurinkurista, sillä onni on lähtöisin aivan jostain muualta kuin meitä ympäröivästä maailmasta. Luin joskus jostain pienen tarinan, jossa Luoja yrittää etsiä piilopaikkaa johon kätkeä onnen. Meren pohjasta, aavikon keskeltä ja korkeimman vuoren huipulta etevimmät sen saattaisivat löytää, joten lopulta hän kätkee sen ihmisten sisälle. Sieltä kukaan ei sitä löydä, sillä kaikki hakevat onnea itsensä ulkopuolelta. En muista mistä tuon pätkän löysin, mutta se on valitettavan totta. Tarina näkyy siinä, että kaikissa ihmissuhteissa kärsiminen ja sydänsurut tuntuvat johtuvan nimenomaan siitä, että sijoitamme onnemme toisiin ihmisiin, ja kieltäydymme olemasta onnellisia ilman niitä.* Meille on opetettukin, että ilman asuntoa, perhettä, seurustelukumppania, rahaa jne emme voi olla täydellisen onnellisia. Kukaan ei haluaisi olla yksinäinen tai koditon jouluaattona, sillä sen täytyy olla kurjaa! Jokainen tarvitsee jotakin, mihin tukeutua! Vaikka loppujen lopuksi oma asenne ja suhtautuminen vaikuttaa siihen, kuinka onnellinen voi olla.
No, seuraavaksi se, että siirrämme onnemme ihmisiin, aikaansaa riippuvuuden. Olemme riippuvaisia ihmisistä, ja tätä riippuvuutta olen kuullut kutsuttavan myös rakkaudeksi. Oikeassa rakkaudessa ei kuitenkaan ole menettämisen pelkoa (Raamatunkin mukaan), tai vaatimuksia siitä, että rakastetun on pysyttävä lähellä vain edistämässä minun hyvää oloani, päinvastoin.* Aito rakkaus antaa tilaa, eikä ihminen toista rakastaessaan takerru tähän.
Parisuhde itsessään tuntuu siis useissa tapauksissa lähes sotivan rakkauden ajatusta vastaan, sillä suhteessa ihmiset "omitaan" ja niihin ripustaudutaan sokeasti. Yhdessäolon onnea varjostaa irti päästämisen pelko, ja harvat uskovat voivansa olla onnellisia läheisen ihmisen lähdettyä. Se on nurinkurista. (*nämä ajatukset lainattu kirjasta Havahtuminen, kirjoittanut Anthony de Mello)

Raamatussa siis kerrotaan, ettei aidossa rakkaudessa ole pelkoa (1. Joh 4:17-18). Kuitenkin avioliitto ja sitoutuminen on ihana, kunnioitettava asia, se sanotaan monessa kohdassa. Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, ja kuten Kristus ja seurakunta, tulee miehestä ja naisesta yksi, ja jokaisen tulee rakastaa puolisoaan kuten itseään. Tästä puhutaan myös esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa luvussa 19, mutta se päättyy jakeeseen 12 niin, että: "On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon." Tämä lähestulkoon kumoaa kaiken aiemmin kerrotun, samoin kuin kohdat, joissa kehoitetaan luopumaan kaikesta maallisesta, mukaanluettuna perheenjäsenet, lapset ja muut läheiset. Tämä voi toki tarkoittaa myös henkistä luopumista, siten että elää perheensä kanssa mutta ei sido itseään tai onneaan siihen millään tasolla, vaan voi olla valmiina luopumaan kaikesta siitä milloin vain.
Toisaalta, kaiken lisäksi, ihminen joka ei elä parisuhteessa tai missään ihmissuhteissa, säästyy samalla niiden kiusauksilta. Ja vain itseään harjoittamalla, kiusauksia voittamalla, on mahdollista kehittyä.
Niinpä parisuhde ja uskollisuus tarjoaa harjoitetta varmasti vaikka koko loppuelämän ajaksi.

Voodoo Child - Patient Love