4. toukokuuta 2011

Tässä, nyt

Koska kuulemma näitä asioita pitää jakaa useammillekin ihmisille, niin jaan nyt. Lukekaa, jos haluatte.

Olen kuullut useaan otteeseen jo tämänkin päivän aikana lauseen, joka alkaa sanoilla "en pysty" tai "en voi". En pysty ajattelemaan noin, en voi palauttaa uskoani ihmisiin, en voi päästä yli traumoistani. En pysty, olen liian pieni ja heikko, kaiken lisäksi aikani täällä on vieläpä rajallinen joten turha yrittääkkään. En pysty olemaan onnellinen.

Olen eri mieltä. Jokaisella ihmisellä on sisällään täysi äärettömyys mahdollisuuksia olla kaikkea tässä äärettömässä maailmassa. Tässä upeassa, kauniissa maailmassa, jossa jokainen voi kehittyä, oppia ja nähdä. Ei keneenkään ole asennettu sen vähempää valoa tai positiivisuutta kuin toiseen, sillä jokaisen sisältä löytyy avain onneen, niin typerältä kuin se kuulostaakaan noin muotoiltuna. Onnellisuuteen ei ole tietä, hyvään oloon ei ole reseptiä. Sitä ei edes löydetä, se vain on auttamassa tässä elämässä päivästä päivään selviytymistä. Ne siis vain ovat, kuten aurinko tuolla jossakin, vaikkei sitä joka hetki näkyisikään. Kuten sydän sisällämme, joka lyö valtavalla voimalla vaikkemme muistaisi tai edes tietäisi koko elimen olemassaoloa.

"En mä voi nähdä maailmaa noin"

Omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Mielemme ovat niin vahvoja ja täynnä valoa, ettei sitä ehkä uskokaan! Asioita ei tarvitse yrittää nähdä, niitä ei tarvitse löytää. Ne vain ovat, tässä ja nyt. Mitään muuta ei tarvitse kuin kokea ja nähdä. Voimme antaa itsellemme mahdollisuuden, poistaa ne rajat joita väkisin yritämme pitää ympärillämme. Voimme ottaa varoen ne "en näe" -laput silmiltä, ehkäpä katsella toiseen suuntaan kuin mihin on tottunut.

Mutta meidän ei tarvitse tehdä sitäkään, sillä maailma ympärillämme ei tarvitse meidän asennettamme tai näkemistämme ollakseen mitä on. Eikä se todellakaan kaikki ole läpeensä pahaa. Päinvastoin.

"En mä voi, koska menneisyys"

Vaikka menneisyys olisikin ollut karmiva ja usko tai toivo ikäänkuin kadotettu, ei se poista mahdollisuuksia tältä hetkeltä. Meiltä ei ole otettu mitään pois, meille on vain annettu kokemuksia joista oppia, ja joiden kautta saavuttaa jotakin enemmän. Menneisyyden surulliset ja kauheat hetket voivat kasvattaa, ja kasvattavatkin varmasti enemmän kuin hyvät hetket. Niiden avulla tulevaan voi suhtautua rauhallisin mielin, kerran tai pari särkyneet voivat kestää paljon paremmin kuin varomattomammin kulkevat, ehjin nahoin säilyneet kohtalot (joita tuskin on olemassakaan).
Tottakai omat menneisyytensä kokemukset saattaa joutua kahlaamaan uudemman kerran läpi, mutta kaiken elämän varrella kerätyn avulla niitä voi katsoa uusin silmin. Olet sama ihminen kuin silloin, mutta tiedät enemmän. Tiedät, miten menneisyytesi kokemukset ovat päättyneet, sekä sen mitä niistä on seurannut. Niistä huolimatta olet siinä nyt.

"En mä voi, koska olen tällainen"

Jokainen voi olla kuin Äiti Amma, jokainen voi saada aikaan samanlaisia, yhtä suuria asioita kuin Jeesus. Kuten isänikin on sanonut, maailma on sinun leikkikenttäsi. Kaikki ovet ovat avoinna. Kiire on vain asenne, rajat ovat vain määritelmiä. Kumpaakaan asiaa ei ole olemassakaan ellet niin päätä! Et ole kyyninen tai skeptinen, et ole menettänyt uskoasi etkä onneton ellet niin päätä. Voit olla mitä vain haluat. Voit tehdä mitä vain haluat.
Ja vaikka mitään ei voikaan ennalta arvata, vaikka ruumiimme kuolema voi olla seuraavan oven takana tai seuraavan askeleen päässä, on meillä äärettömyys käytettävissämme. Tämä, ääretön hetki. Voimme käyttää sen miten haluamme, voimme ottaa siitä opiksi. Voimme kehittyä joka hetki, voimme auttaa muita ihmisiä jopa tietämättämme. Meidän ei tarvitse muuttua eikä harjoitella, meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään! Kaikki (huom!) on tarjottuna tässä valmiiksi pilkottuna, kultaisessa lusikassa.
Ole hyvä ja nauti.

6 kommenttia:

  1. luin koko blogis läpi enkä tiedä mitä muuta pitäisi sanoa, kun että sä oot tyhmä. tyhmä ja äärettömän naiivi. hienoa, että sulla on itselläsi hyvä olo tällä planeetalla, mut noi muiden ajatukset jotka kirjoitat ominas on niin helvetin huuhaata.
    ps. jos sä oikeesti haluut tukea heikoimpia lapsia, niin älä herranjumala tee sitä minkään ison järjestön kautta. se tuki, mitä sä luulet niille antavas ei todellakaan mee niille, vaan niille helvetin rikkaille jehuille unicefin ym johtoportaalla.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Mä en väitä vastaan, enkä sanokaan että olisin itse keksinyt mielipiteitäni. Sen kuitenkin sanon, että mieluummin olen naiivi ja tyhmä kuin onneton, varsinkin kun en koe huijaavani itseäni ajattelemalla näin. Hassua, että välität minun ajattelustani noin, vaikka sen tällä tavoin julkisesti teenkin.
    Haluan vielä väittää, että Unicef pystyy mielestäni toimimaan moninkertaisesti tehokkaammin, kuin mitä voisin saada aikaan omin avuin. Koen tuntevani tämän järjestön koska teen sille töitä, mutta keskustelisin mielelläni kyseisen järjestön rahapuolen toimivuudesta sinunkin kanssasi, jos vaikka voisit viisaampana opettaa minulle jotakin uutta siinä suhteessa. Kiitos mielipiteesi esittämisestä!

    VastaaPoista
  3. Oletko ihan oikeasti kohdannut sellaista henkilö, joka on traumatisoitunut? Toivottavasti et ainakaan silloin ole tuota valo-hömpää alkanut höpisemään.

    KUn on lapsena vuosia raiskattu, niin on todellakin viety paljon. Oikeus oman kehon koskemattomuuteen, oikeus lapsuuteen, oikeus turvallisuuteen...
    Ja on aika vitun törkeetä väittää, että kun on vaikeita kokemuksia, ovat ne vain kokemuksia joista voi oppia. En ainakaan koe niin, ne asiat mitä on tapahtunut, on rikoksia (ja jonkun asteikon mukaan vielä törkeitä sellaisia) ei mitään opettavia kokemuksia.

    VastaaPoista
  4. lasityttö: Olen kohdannut. Tarkoitin tuolla "ei ole otettu mitään pois" -kohdalla sitä, että elämässä kaikki kokemukset on saatu, ei menetetty. Toki menetät jotakin, jos sinulta se viedään.
    En kuitenkaan mielestäni väittänyt, että menneisyyden kokemukset olisivat vain ja ainoastaan hyödyllisiä kivoja oppitunteja eivätkä muka yhtään vääriä. Enkä tietenkään vähättele niiden traumatisoivaa vaikutusta.
    Sen mitä kuitenkin voin sanoa olivatpa tapahtumat mitä vain, että ne ovat kokemuksia jotka ovat jo tapahtuneet, ja olivat ne miten vääriä tahansa, elämä on jatkunut niiden jälkeen ja jatkuu edelleen. Nyt on enää kyse siitä, miten menneisyytensä tapahtumiin suhtautuu, miten ne käsittelee ja miten traumoistaan selviää.

    VastaaPoista
  5. Anteeksi, aiempi kommenttini on kirjoitettu enemmän tai vähemmän tunneryöpyssä.

    Toki, ei mikään voi loppuelämää täysin polata. Siinä olen samaa mieltä. Mutta sitäkään, miten asioihn suhtautuum, ei muutetan hetkeksi ja voi vaatia vuosien terapian tms. Ja on niin paljon, mihin ei itse voi vaikuttaa, esim se että tapahtumat on kohdallanit sattuneet niin nuorina on rikkonut persoonaani niin, että myöhemmin aivoni jumittavat, eli menen psykoottisesti. Siihen ei enää hirveesti vaikuteta vaan positiivisella ajattelulla.

    Ja ainakin omalla kohdalla se, että yrittää ajatella positiivia ajatuksia väkisin ja huomata itsessään, johtaa niiden negatiivisten voimistumiseen. Ja tästä on olemassa paljon tutkimuksia.

    VastaaPoista